2016-07-31

Mustavalkojärkkäri tuli taloon

Se on kätevää jos saa jonkun kaverinsa hurahtamaan täysillä astrokuvaukseen, koska jatkuvan kamapäivitysruljanssin sivutuotteena tulee paljon käytettyjä ja melko edullisia erikoisvehkeitä myyntiin. Kaveri ostaa jäähdytetyn mustavalko-CCD:n, entinen mustavalkomodattu järjestelmäkamera joutaa siis myyntiin ja lopun varmaan arvaattekin kun siitä nyt kirjoittelen. Kamera on kaikkien valokuvausropellihattujen kruunamattoman kuninkaan, herra Kuulapään, modaama. Mustavalkokennolla modaus tarkoittaa kameran kennon päällä olevien mikrolinssien ja värisuotimien fyysistä hiomista pois hioma-aineella - aika raakaa menoa. Lisäksi on sama poistaa antialias- ja infrapunasuotiment kennon päältä eli valolle alttiina ovat nyt ihan paljaat pikselit.

Mustavalkomodattu Nikon D5100 ja Optolong UHC clip-on -valosaastesuodin
(Siinä se on, mustavalkoinen Nikon D5100. Itse kennon peittää hyvin agressiivinen Optolongin valmistama UHC-valosaastesuodin.)

Kennon värimatriisihan hukkaa sisääntulevasta valosta noin kaksi kolmasosaa: vihreät pikselit eivät juuri punaista eivätkä sinistä näe ja sama toistepäin. Käytännössä hukka on kuitenkin pienempi koska päästökaista suotimilla on osittain päällekkäinen. Pikselin päällä oleva pieni mikrolinssistö lisää myös kennon herkkyyttä jonkin verran, taivuttamalla muuten pikselin sivuseiniin absorpoituvat valonsäteet fotonikaivon pohjalle. Näiden kahden tekijän yhteisvaikutuksesta mustavalkoiseksi raaputeltu kenno on vain vähän herkempi kuin värillinen, vaikka mahdollisuus olisi paljon suurempaan eroon (vanhentuneesta tekniikasta huolimatta Leican M Monochrom on edelleen herkin täyskenno).

Nikon D5100:n kennon suojalasin irrottaminen
(Tässä valmistuu särkyy yksi mustavalkoinen Nikon D5100 Ursan Laitepäivillä viime keväänä - kennon päältä irroitetaan antialiassuodatinta kuumalla ilmalla. Infrapunakuvassa kennon infrapunasuodin näkyy umpimustana levynä.)

Edellinen oli tilanne valkoisen valon suhteen. Tähtitaivaskuvauksessa pääasiallinen signaali on emissiosumuja kuvatessa kuitenkin vedyn alfa-emissiospektriviivassa, joka tulee värispektrissä erittäin punaiseen päähän. Koska vain joka neljäs pikseli RGGB-kennolla näkee punaista, pääsee mustavalkokennolla teoriassa nelinkertaiseen herkkyyteen. Lisäksi päivänvalokuvaukseen optimoiduissa infrapunaa hylkivissä suotimissa on kyseinen aallonpituus heikentynyt usein melkein puolella jo ennen kennoa. Vedyn punaisen emission lisäksi on sinisen värin alueella olevia tärkeitä spektriviivoja h-β ja OIII. Nämä molemmat hyötyvät mustavalkokennosta, mutteivat ihan yhtä paljoa kuin vetysymujen h-α-alueet.

Rosette-sumu
(Rosette- eli Ruusukesumu on yksi esimerkki punaisesta vetysymusta. Tässä se on kuvattuna täyden spektrin EOS M:llä ja infrapunaa leikkaavalla suotimella melkein Siilinjärven keskustasta. Kuva on huono, mutta ainakin se on itse otettu.)

Modauksen jäljiltä on kennon laidoilla vielä jäljellä pieni kaistale alkuperäistä värifiltteriä, kuten alla olevasta kuvasta näkee. Alue ei kuitenkaan ole iso, kameran kuudestatoista megapikselistä jää rajauksen jälkeen vielä nelisentoista megapikkelsiä käyttöön. Lisäksi Huginissa tähtikuvia pinotessa, voi asettaa kuvalle tarkemman maskin joka poistaa värisuotimellisen alueen kuvasta hyvin tarkkaan eli käytännössä ylimääräistä säätöä ja työtä ylimääräisen värimaskin kanssa ei juurikaan tule.


(UHC-suodin ja kennon mustavalkoalueen suhteen asetettu valkotapasapaino teki tiiliseinästä aika psykedeelisen värisen, mutta ei tuo kaukana todellisuudesta ole kuitenkaan.)

Infrapunakuvassa sen sijaan maskia ei juuri erota muuten kuin heikkona ruutukuviona kuvan reunoja kiertämässä. Kennon alkuperäinen värimatriisi on siis pääosin täysin läpinäkyvä infrapunavalolle.



Kamerassa on myös sisässä Nikonhackerin modattu firmware, samanlainen kuin D800:ssa. Ja toisin kuin isoveljellään, ei raakatiedostoon ilmesty ylimääräisiä pikseleitä, vaan pelkkä muuttuneen mustan pisteen arvo EXIF-tietoihin riittää näyttämään kuvat oikein. Nikonhan kikkailee raakakuviensa kanssa sen verran että ilman värisuodattimia olevassa kuvassa näkyisi hento ruudukkokuvio ilman tuota muokattua firmwarea. Efektillä on nimikin, white balance pre conditioning, termi jota en ala suomentamaan. Kyseessä on siis pieni kerroin raw-kuvan värikanavien lukuarvoihin jonka suuruus riippuu tuntemattomista seikoista. Kerroimen suuruusluokka on useimmiten välillä 1,0 ... 1,2. Vaikka kertoimet pieniä ovatkin, riittävät ne tekemään näkyvän ruudukkokuvion kuvaan kun väri-interpolaatio jätetään kuvalle tekemättä.

Mustavalkokuvalle ei kannata väri-interpolaatiota (debayering, demosaicing) tehdä koska se a) lisää kuvaan pienen määrän värikohinaa b) hukkaa resoluutiota c) vie turhaan cpu-aikaa. Resoluutiohukka on hyvin pieni, mutta värikohinan määrä joka prosesissa syntyy on yllättävän suuri. Voisi arvella että tuo rajoittaisi jo värikameroiden käytännön dynamiikkaa jonkin verran, ei ihme jos Adoben Camera Raw ja Lightroom pitää oletuksena värikohinanpoiston aina päällä. Periaatteessa DNG-tiedostoon pitäisi olla mahdollista kirjoittaa oikeat EXIF-tiedot jotta kuvia käpisteltäisiin myös Raw Therapeen ulkopuolella oikeina mustavalkokuvina, mutten ole vielä löytänyt oikeaa tagiyhdistelmää jonka Camera Raw hyväksyisi.

Volvo 940 Turbo
(Mustavalkoinfrapuna-HDR-bokehpanoraama, maximum kikkailu. Volvon takalasin tummennokset ovat muuten täysin läpinäkyviä infrapunassa.)

Itse kamerahan on Nikonin halvemman pään muovirunkoja. D800:n kahteen säätörullaan ja erilliseen infonäyttöön tottuneena on vaikea palata huonompaan. Toisaalta kaikki pitää tehdä muutenkin takatelkkarin kautta, koska etsimestä ei juuri mitään tolkullista enää näe - ainakaan infrapunasuotimen kanssa - että ilman infonäyttöäkin selviää. Lisäksi kustannuksissa säästön huomaa muutamissa pienissä jutuissa kuten kamerasta puuttuvasta vesivaa'asta, puuttuvasta aukonsäätömoottorista, puuttuvasta aukkoindeksoinnista, puuttuvasta tarkennusmoottorista, sekä puuttuvasta etsimen suojaverhosta. Lisäksi vitkalaukaisin on kökösti toteutettu, se kun palautuu takaisin sarja- tai yksittäiskuvaukselle aina kuvanoton jälkeen.

Polku harjun kupeessa

Ja vaikka porukka kuinka hehkuttaa peilittömiä runkojaan adapterikäytössä on natiivi bajonetti aina parempi. Sähköiset kontaktit linssiin säilyvät ilman lisähintaa, ei ole ylimääräisten liitoskohtien tuomaa letkuefektiä eikä valovuotoja. Toisaalta, bajonetin ja kennon välisen optisen etäisyyden muuttuessa, ei tarkennus äärettömään välttämättä onnistu kaikilla objektiiveilla. Samyangin kalansilmä ja tilt-shift eivät enää kykene tarkentumaan äärettömyyteen, lisäksi ongelmia tuottavat objektiivit joissa on ns. hard infinity stop. Sellainen on vanhassa 85mm f/1.8D ruuvaritarkenteisessa Nikkorissa. Toisaalta taas, astrokäyttöön tämä kamera olisikin tulossa ja ne hoidetaan telellä tai jopa kaukoputkella.

Tuo ensimmäisessä kuvassa näkyvä kameran sisään asennettava Optolongin valmistama clip-on UHC-suodin aiheuttaa myös lisätyötä joidenkin objektiivien kanssa. Maksimisyvyys bajonetin reunasta objektiivin reunaan saa olla maksimissaan 8,4 milliä. Esimerkiksi Nikonin 85-millisessä on liki kymmenen millin mittainen metalliuloke josta piti dremelöidä pari milliä pois jotta sen saisi kameraan kiinni UHC-suotimen kanssa. Mitenkään tuo leikkausoperaatio ei tuntunut linssin toimintaan vaikuttavan, että mikä lie tuon funktio ollut?

Talot kumpupilvien alla
(85-millinen Nikkori tarkentaa onneksi äärettömään infrapuna- ja kameran UHC-suotimen kanssa.)

On kuitenkin yksi asia mistä tykkään suunnattomasti. Joka suuntaan taittuva ja kääntyvä näyttö. Olen aina ihmetellyt miksi kamarunkkausfoorumeiden uncle bobit eivät niistä tykkää, mutta eivät varmaan itse ole sellaista koskaan päässeet käyttämään - kunnollista ainakaan. Kyllä on helppo sommitella kuvia maanrajasta tai vaikka yläilmoista kun ei tarvitse harrastaa slaavikyykkyä kameran kanssa kilpaa. Tosin, Nikon on tehnyt silleen tyhmästi ettei manuaalitilassa ole minkäänlaista valotusmittaria tai -simulointia käytössä kun takatelkkari on käytössä. Aikaa siis haaskaantuu aina parin testivalotuksen verran kun valaistus muuttuu. Onneksi kuitenkin takanäytön etsinkuvan kuvanlaatu on kuitenkin parempi kuin D800:ssa joka kärsii suuresta määrästä kohinaa, onnettomasta ruudunpäivitysnopeudesta ja huonosta pystyresoluutiosta.

Vinkki D5100:n käyttäjille: live viewissä on tarjolla effects-tila. Kun ottaa käyttöön night vision -tehosteen, saa takanäytön etsinkuva pari aukkoa lisävahvistusta, jolloin kameralla näkee melkein pilkkopimeässä. Kuva kohisee pirusti ja se on pelkästään mustavalkoinen, mutta on se mustuutta parempi vaihtoehto.

Poijut extremesammakkoperspektiivistä
(Ei tarvinnut kyykkiä järvessä takamus märkänä kiitos kääntyvän näytön. Kuva on otettu objektiivin vastavalosuoja osittain veden alla, lähemmäksi kaloja ei pääse jos kuivana haluaa pysyä.)

Nyt vain pimeitä öitä odotellessa, tähtikuvauskausi on perinteisesti aloitettu kunnolla suurinpiirtein kuukauden päästä. Tässä on siis hyvin aikaa tehdä kaukoputken jalusta tietokoneohjatuksi ja muutenkin henkisesti valmistautua pilvisiin öihin ja turhiin kaukoputken roudauksiin.

2 kommenttia:

  1. Kappas, se päätyi sitten sinulle :)

    Modista sen verran että ensimmäiset versiot tuli tehtyä hiljalleen käsin kiillottamalla ja jälkimmäiset sitten erittäin pehmeällä CNC kiillotuksella. Sinun malli on käsityötä.

    Maailmalla ovat tehneet modeja myös puutikulla raaputtamalla/hiomalla, mutta se tuntuu kovin väkivaltaiselta ja harvoin tuottaa tasaista ja virheetöntä kennopintaa.

    Nyt vaan sitten tähtiä kapeakaistalla kuvaamaan ja UVA filttereitä hankkimaan. Jos innostut niin minulla on täyden kennon D800 monokenno ylimääräisenä ;)

    VastaaPoista
  2. Elähän kiusoittele sillä kasisatasella.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...