2016-07-27

Susirajan pullakarhut

Tämä postaus on melkein kuukauden myöhässä. Syy ei ole se ettei kiinnostanut kirjoittaa (kuvat ovat olleet odottamassa tekstiä nyt pari viikkoa), vaan lähinnä siinä etten osaa päättää mihin kokemus sijoittuisi faking aawsom — viattomien luontokappaleiden kaupallinen hyväksikäyttö -jatkumossa. Toisaalta karhu on hieno eläin – ei suotta metsän kuninkaaksi kutsuttu – ja Martinselkosessa niitä näkyi monen monta. Mutta toisaalta on ikävä katsoa pullansyöttöön tottuneiden otsojen epätoivoista koiranraksujen etsintää littuun poljetulta suolta.

Pikkukarhu ja emokarhu
(Karhuemo ja toinen sen poikasista.)

Mutta kuitenkin, tarjous tuli josta ei kannattanut kieltäytyä: yksi yö karhukojussa pitkälti alle puoleen hintaan kyyteine kaikkineen. Totta munassa menen paikalle katsomaan miten homma toimii vaikken kojukuvista paljon välitäkään, siellä on samat elukat samoissa maisemissa tekemässä samoja juttuja.

Karhuemo poikastensa kanssa
(Saman karhuemon molemmat pennut. Poikaset safkaavat lohta ja koiranraksuja emon tarkkaillessa suon ympäristöä. Isompien karhujen tullessa suolle, pennut ajetaan piiloon suon laitaan.)

Kaupallinen kojukuvaus on kuitenkin loistava luontokuvauksen demokratisoija. Crocsit ja t-paita päällä paikalle löntystelevä kuvaaja on samassa asemassa kuvausmahdollisuuksien suhteen kuin supertele selässä paikalle marssinut, hampaisiin asti oliivinvihreään goretexiin kietoutunut kovan ja pitkän linjan luontokuvaajamaestro. Tässä vertailussa minä olen tuo crocsijalkainen, vaikka otinkin kumpparit mukaan kun enemmän karhukojussa aikaa viettäneet uhkailivat suon olevan nyt märkä ja upottava. Ei ollut. Edes omia eväitä ei olisi tarvinnut kantaa mukanaan, vaan tarjolla oli voileipää, keksejä ja kahvia.

Pikkukarhujen jengi tulee hyville apajille
(Viime vuoden emottomat pennut kulkivat neljän pikkukarhun jenginä. Yksinäinen karhu kyllä tajuaa väistää ruokapaikalta kun pennut tulevat paikalle.)

Kannattaa kuitenkin varustautua pienellä tuulettimella, koko päivän auringonpaisteessa ollut koju on kuuma eikä niissä juuri ilma vaihdu. USB-tuulettimen puutteessa löysin miljoonalaatikosta vanhan atk-ropellin johon virtaa sai säädettäväjännitteellisestä USB-akkupaketista. Ilman ropellia olisin varmaan lompsinut ulos tuulettumaan, oli karhuja tai ei.

Kaksi karhua suon laidalla
(Isot uroskarhut pysyttelivät ujosti suon kaukaisemmassa laidassa. Lokit ovat myös erottamaton osa karhukuvausta.)

Karhu jonka kirsu on vinossa

Mites nuo kojut sitten? Käytännössä suolla olevat kojut ovat n. 3×1,5-metrisiä pehmustettuja vanerikoppeja joissa on jatkettava laveri nukkumista varten, yksi jakkara ja kuusi kuvausaukkoa kolmeen suuntaan sekä ikkunat aukkojen kaveriksi. Viemäriputki seinässä vie pierunhajut ja muut aromit kopista yläilmoihin, vaikka tuntuikin siltä että eivät nallet juuri ihmisistä välittäneet. Opas kertoikin että joskus elikot ovat suon laidalla valmiina odottamassa evästä kuvaajien vasta tullessa paikalle.



Kameraa varten on kojuissa kiinnityslevyt kuulapäälle, sillä isommalla — 3/8 tuuman — kamerakierteellä. Toinen kuulapäistä jäi siis reppuun kun kuulassa oli kierreadapteri pienempään kokoon niin tiukasti kiinni ettei se irronnut käytettävissä olleilla työkaluilla eli kolikoilla ja avaimilla. Kolmijalkaa ei tarvitse siis kantaa mukanaan tuonne. Eikä se olisi kätevääkään, tilaa ei kojussa liiemmälti ole jalan kanssa kikkailuun.



Kontiot olivat liikkeellä lähinnä päiväsaikaan, pimeän tullen pari yksittäistä karhua kävi lompsimassa suolla, nuuhkimassa josko evästä vielä olisi jäljellä (turhaan, ei juuri ollut). Puolen yön aikaan suolla oli jo täysin autiota, lokitkin lähtivät muille maille. Yön sai kopissa nukkua ihan rauhassa.


(Karhuja oli parhaimmillaan samaan aikaan näkösällä kymmenisen kappaletta. Tässä kuvassa niitä on ainakin kuusi.)

Myös lintuja pääsi näkemään suolla. Maakotka kävi tarkastamassa tilanteen pariin kertaan näreen nokasta ja liiteli matkoihinsa. Ja oli siellä lokkejakin, paljon lokkeja, mutta niiden paikallaoloa ei lasketa bonukseksi kuulemma ellei sitten karhujen puutteessa tule ottaneeksi vuoden luontokuvaa.

Maakotka kyrpiintyy lokkeihin ja liitää parempaan puuhun pönöttämään

Huvittava tapaus oli tämä palokärki, joka ei sitten millään suostunut lentämään, ei metriäkään. Se vain loikki pitkin suota hölmistyneen näköisenä. Hauska elikko.

Palokärki maassa

Ja kun noin pohjoisessa kerran ollaan, pitää kuvata myös poroja. Autoista ne eivät juuri välitä. Vaan kun niitä kameran kanssa lähestyy, kohteliaasti ne jolkottelevat aina vain kauemmaksi.

Poro ja sen vasa tiellä

Sivuprofiilista näkee että keskikesän aikaan porot näyttävät aika hardcorelta kun on karvanvaihtoaika. Kannattaa myös pistää merkille nuo mustat täpät joka kuvassa, ne ovat ihan saatana suurikokoisia paarmoja jotka kävivät myös ihmisten kimppuun ja sitkeästi pysyivät kannoilla vaikka niitä miten hätisteli matkoihinsa. Ei käy poroja kateeksi kun eihän noilla ole edes häntää paarmojen huitomiseen.



Poron kaulapanta

Fakin aawsom vai viattomien luontokappaleiden riistoa? Varmaan molempia. Jossain vaiheessa suo täyttyi laiduntavan näköisistä karhuista, eikä se ole hyvä asia ainakaan minun mielestä vaikken mikään linkolalainen viherfasisti ole. Toisaalta karhujen edesottamuksia oli mukava seurata kojusta käsin, niin kuin vaikka takapihan oravien ja pikkutirppojen touhuja on kiva katsella.

0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...