Vuoden 2015 tapahtumat tähtitaivaalla

Vuonna 2015 pääsee Suomesta näkemään melkein täydellisen auringonpimennyksen. Maaliskuun 20. päivänä jopa 94 prosenttia Auringon kiekosta peittyy Kuun taakse. Pimennys on syvimmillaan Lapin käsivarressa, mutta pienimilläänkin Itä-Suomessa pimennys on 80-prosenttinen; kokonaan Aurinko pimentyy vain Huippuvuorilla ja Färsaarilla. Islantilaisten harmiksi täydellisen pimennyksen raja kulke vain muutama kymmenen kilometriä saarivaltion ohi. Varmasti harmittaa.

Pimennyksen ajankohta on sikäli suotuisa että se tapahtuu melkein keskellä päivää, taivaankappaleiden reunojen ensikosketus on siinä yhdentoista tienoilla ja pimennys loppuu kahta tuntia myöhemmin. Maaliskuiset kevätpäivät ovat myös perinteisesti olleet melko aurinkoisia eli säänkin puolesta ajankohta on otollinen.


(Osittainen auringonpimennys tammikuussa 2011 oli pääosin pilviverhon takana ja hyvin matalalla taivaalla. Maaliskuussa 2015 pimentyvä Aurinko on noin 20-30 asteen korkeudella, havaintopaikasta riippuen.)

Osittain pimentyneen Auringon kuvaamiseen pätevät samat varotoimenpiteet kuin täysillä loistavan Auringon kuvaamiseenkin eli himmennystä pitää olla ja paljon. Vain täysin pimentynyttä Aurinkoa voi kuvata ilman suojavälineitä (tosin silloinhan kuvataan Kuuta jonka Maa valaisee).

Miltä näyttää maisema Pisan uudesta näköalatornista? (viikon panoraama #52)

Nilsiän Pisalle tuli uusi näköalatorni; metallinen, edellisen puisen paikalle. Korkeampikin se on, niin kuin pitääkin ettei jää puille kakkoseksi. Saisi olla oikeastaan korkeampi, nykyinen torni on puiden kanssa samalla tasolla, pitäisi olla metsää ylempänä että näkisi pidemmälle. Tämmöiset näkymät sieltä avautuvat kuulaana pakkaspäivänä.

Joulumässyt

Jouluna mässäillään, oli karkit sitten kuvissa tai ruokapöydässä. Säiden haltija (vai haltia?) toi pakkasta ja melkein auringonpaistetta, melko hyvä joululahja viime kuukausien jälkeen.



Olisi viime yönä näkynyt revontuliakin, mutta taivas oli sankan pakkasusvan peitossa. Usva oli varmaankin Kasurilan lumitykkien perua. Periaatteessa lumitykkien käytön aikaan olisi parhaat mahdollisuudet nähdä kirkkaita haloesityksia, mutta aurinko se vain pysyy maillaan.

Vettä kaikissa olomuodoissa (viikon panoraama #51)

Lumena taivaalla, räntänä niskassa, huurteena linsseissä, neulasenterävinä pistoina kasvoissa, kuohuina koskessa, vetenä vasemmassa saappaassa. Tätä kaikkea ja paljon muutakin oli tiedossa Maaningan Viannankoskella. Harmittelin vain kunnon saappaiden puutetta, koska pakkaskengillä ei päässyt kymmentä senttiä syvemmälle kastelematta itseään. Nuo virrassa keskemmällä olevat kivet olisivat olleet kuvauksellisempia.


(Panoraama Sigman 35-millisellä ja kymmenen aukon harmaasuotimella. Vaikkei se kuvasta oikein välitykään, niin kamera oli niin alhaalla kuin sen sai, keskiputki otti jo pohjakiviin kiinni.)

Videoräpsyjä

Räpsy

Äkkiä sen kummemmin tähtäilemättä otettu valokuva.

Vastakohta on kuvaamisen taitajan suunnitelmallisesti ja pitkään harkiten otettu taiteellinen ja teknisesti oivallinen otos.

Magic Lantern tarjoaa muutaman mielenkiintoisen lisäominaisuuden Canonin runkoihin. Yksi niistä on ns. kroppivideo eli 18 megapikselin kennon keskeltä rajattu full hd-video. Kroppikerroin tämmöisellä videolla on siis kolme alkuperäisen kokosensorin kattavan videon 1,6:n päälle. Kun pikkukameran nokalle lätkäistään 300mm:n objektiivi, sille 1,4-kertainen telejatke ja vielä kroppivideo päästään kinovastaavissa milleissä yli kahden tuhannen. Pikkutirppoja ja muita elikoita voi siis kuvata vähän kauempaakin.

Lumimännyt (viikon panoraama #50)

Lunta on vihdoin maassa. Ja puissa. Kaikki näyttää paremmalta kun ei ole ihan tasaisen keltaharmaata. Normaalisti kovin vaatimattoman näköiset männynryngotkin saavat ihan uuden elämän kun ne pistää muuten täysin värittömään maisemaan.





Halutessaan voi tutustua Tarinaharjun alueeseen ja polkuihin 16 panoraaman mittaisen virtuaalikierroksen muodossa. Se on tosin kuvattu kesällä, mutta silloinhan vasta nättiä onkin.

Samalla tuli eksyttyä myös Tarinagolfin lähimaastoo, Aumanalasen ja Syvä-Kumpusen järvien väliin. Siellä luikertelee metsän keskellä piskuinen puro, tuo saattaa olla kesällä ihan nätti paikka eli pidetään mielessä tulevaisuutta varten.



Suosittelen kliksuttelemaan kuvat isommaksi, jotta lyhyehkön syväterävyyden käyttö kolmiulotteisuuden luomiseksi tulisi kunnolla esille.

Peilitön tuli taloon

Canon, EOS M. Maailman hitain peilitön, pokkariksikin tuo olisi laiskaliikkeinen. Kamera joka oli niin hidas liikkeissään että sitä ei edes Canon meinannut saada pois kauppojen hyllyiltä kuin leikkaamalla hinnasta pois 80%. Mutta ei ole niin väliksi, kun kamera ei ole tulossa urheilu- tai muutenkaan mihinkään toiminnantäyteiseen kuvaamiseen.



Itse asiassa, ostin tämän vain kahta tarkoitusta varten: tähtitaivas- ja infrapunakuvaamista. Molemmat ovat kuvauksen genrejä joiden osalta on saanut kirota yhden jos toisenkin kerran nykyisen kameran kanssa. D800:n infrapunasuodin kun päästää noin promillen sadasosan verran läpi infrapunaa ja syvä punainenkin on vähän niin ja näin.

Viikon panoraama #49 on timelapsepanoraama

Tämän viikon panoraamassa on käytetty samaa tekniikkaa kuin viime maaliskuussa kun kuvasin siirtymää päivän ja yöajan välillä. Tällä kertaa vain siirtymä on pimeästä valoisaan eli kuva on otettu aamulla.

Jos haluaa tuhrata melkein koko päivän yhden kuvan parissa, niin timelapsepanoraama on siihen oiva keino. Kuvien ottamiseen - tai oikeastaan kameran vahtimiseen, koska ohjelmoitava lankalaukaisin teki laukaisuhommat kokolailla itsenäisesti - meni kaksi tuntia ja päälle vielä nelisen tuntia koneen ääressä näytön tuijottelua ja softan kanssa tuskailua.



Kovasta tuulesta huolimatta uusi panoraamapää suoriutui urakasta oikein mainiosti. Kaikki kuvat olivat teräviä ja Enfusen pinot kohdistuivat pikselilleen. Panoraamapään edellisversionkaan kanssa ei ongelmia ollut kuin kerran, mutta mukava kuitenkin huomata ettei Panomaxx2 ole ykköstä huonompi.

Muistin virkistämiseksi alla vielä samalla tekniikalla tehty viikon panoraama numero yksitoista sekä toinen, vielä vanhempi timelapsepanoraama viime vuoden lokakuulta.

Onks se hyvä: Sigma APO 180mm f2.8 OS (ja vähän vertailua Nikon AF-S 105mm f2.8 VR:ään)

On.


(Seksikäs, eikö?)

Kuvanlaatu

Lähin vertailukohta minulla on Nikonin 105-millinen vakaajamakro, josta luovuin vähän sen jälkeen kun pitkä Sigma tuli taloon. Nikonin objektiiveissa tuntuu järkiään olevan se ominaisuus että sininen valo tarkentuu vähän muualle kuin muut aallonpituudet (varoittava esimerkki: Nikon AFn 300mm f2.8). Tähtikuvissa tämä näkyy sinisinä haloina tähtien ympärillä ja se on erittäin vaikea poistaa kuvankäsittelyllisin keinoin tuhoamatta väridataa.