2017-03-21

Äärimmäistä kirkkautta ja himmeyttä Maaningan Patalahdella

Pitkät valotukset veden ääressä? Kulahtanut klišee. Pitkät valotukset tähtitaivaasta? Pfft, mennyttä päivää. Kuuviirut? Niin passé. Aurinkoviirut? Kuuminta hottia — kirjaimellisesti päivänpolttavaa, jos tekee silleen tyhmästi että jättää kameran osoittamaan kohti suodattamatonta Aurinkoa liian pitkään. Tosin tallennusmedian polttamista Auringolla on tehty ihan onnistuneesti, mutta filmille. Digitaalikameran piikennon tapauksessa polttojälki olisi turhan… perusteellista, lopullista ja tuskin kovin taiteellista.

Tarvitaan siis suodatusta. Yksi kymmenen aukon suodin pudottaa auringonvalon melkein mekaanisen sulkimen ulottuville, toinen pudottaa valotusajan sekunnin kymmenyksiin ja vasta kolmannen päällekkäisen suotimen avulla päästään viirukuvissa tarvittavaan minuuttiluokkaan. Himmennystä on siis tässä vaiheessa tuhat potenssiin kolme kertaa eli miljardikertainen määrä.

Miljardi on jo semmoinen luku mitä harvemmin valokuvauksen yhteydessä kuulee. Sitä voi kuitenkin koittaa visualisoida seuraavalla tavalla: aurinkoisena kevät- ja kesäpäivänä päästään isohkolla aukkosuhteella valotusaikaan 1/8000s eli kahdeksasosa millisekunnista. Miljardikertainen valotusaika tuosta ajasta on 34 tuntia (käytännössä enemmän koska yleensä päivien välissä tulee yö).

Aurinkoviiru
(Samyang 135mm f/2, kaksi kappaletta Haidan kymmenen aukon harmaasuotimia ja yksi kappale Icen vastaavaa suodinta. 28 minuutin valotus.)

Oppirahat on kuitenkin maksettava. Optisen etsimen läpi näki Auringon kiekon jos vain antoi silmän hetken aikaa tottua pimeään. Tein viimeisen tarkistuksen komposiittioon ja laitoin kameran valottamaan. Tuloksena ylläoleva.

2017-03-09

Raw Therapee 5:n ehkä kätevin uusi ominaisuus konekiväärikuvaajille

Männä viikonloppuna Kuopiossa oli (saattaa olla vieläkin) harvinainen lintuvieras: viiksitimali. Viiksitimaliuroksen tunnistaa sen naamataulussa olevasta, monet black metal -bändit häpeään saattavasta, tosi kvltista corpse paintista (kuva). Tirppaparihan oli majoittunut käevästi melkein Kuopion ytimeen, joten sinne kehtasi myös tämmöinen laiska luontokuvaaja ilmestyä paikalle. Mutta suorastaan keväinen, aurinkoinen ilma joten mikäs siinä kuvatessa. Pikkuisen Raw Therapeen säätimiä ruuvaamalla kuvista tuli oikein kirkkaita ja värikkäitä, jopa E S T E E T T I S I Ä.

Viiksitimalinaaras korrella

Mutta ennen kuin päästään kuvia käpistelemään, pitää akanoista erotella ne harvalukuiset jyvät. Pikkulinnut ovat tunnetusti erittäin nopeita liikkeissään ja näiden kaverien syömäkorret heiluivat jatkuvasti Kallavedeltä puhaltaneessa tuulessa sekä tietysti linnun liikkeiden johdosta, joten tarkennus oli suurimman osan aikaa jossain ihan muualla kuin pitäisi. Ja titityylle pitäisi vielä saada semmoinen asento jossa pää ei ole puskassa tai kloaakki osoita kohti kameraa. Joten kuvia tulee pakostakin paljon, vähän hitaammallakin kameralla.

2017-02-22

Huhu: vuosiko Fuji vahingossa seuraavan supertelejulkaisunsa?? Katso kuva!

Pohjattomia huhuja! Clickbaittia! Huutomerkkejä! Suttuinen kuva jossa huonosti piirrettyjä merkintöjä!

Ohhoh, tätä ette kyllä usko, mutta Fujin vastajulkaistussa objektiiviroadmapissa eli -etenemissuunnitelmassa on kaksi merkitsemätöntä ja vielä julkaisematonta objektiivia. Toinen näistä on "superlaajakulmazoomi" ja toinen vastaavasti "kiinteä teleobjektiivi". Vaikka telen polttoväliä ei ole vasiten merkattu, voi kuitenkin sen sijainnista roadmapissa päätellä polttovälin olevan noin 200 milliä.

Toinen speksejä paljastava tekijä on roadmappiin piilotettu(!!) mysteerisiluetti. Pikseleitä laskeskelemalla voi huomata objektiivin pituuden ja leveyden olevan melkolailla suhteessa 2:1. Tämähän ei voi muuta tarkoittaa kuin tosi hyvää valovoimaa — helposti jopa luokkaa f/2! Lisäksi on mukana myös superteleissä tuttu jalustapanta, joka viimeistään vahvistaa arvioiden paikkansapitävyyden. Jes, hyvä Fuji, kiinteiden ja keveiden laatuobjektiivien valikoima sen kuin kasvaa eikä kohta edes lintukuvaajat voi olla homeisissa Canikon-poteroissaan vaan heillekin päivänvalo alkaa risukasaan paistamaan.


Kohta on lähimmän Rahalan ovipumppu kulunut puhkipahki kun vakavahenkisen luonnonvalokuvauksen harrastajat kantavat antiikkiset, korvia ja selkärankaa rasittavat peililäpsytinrohjakkeensa vaihtoon ja siirtyvät Fujin viimeisenpäälle hiottuun nykytekniikkaan. Roudaa sinäkin Rahalaan omasi, kun niistä vielä jotain saa *vink vink*

Seuraa Pallopanoraamablogirumoursleaksia (PPBRL kavereiden kesken) Fabossa tai Gplussassa, osta jotain tästä, tästä tai tästä linkistä ja saan helppoa affiliaterahaa. Kiitos kun tuet, t. Ken Kivikaivo.

2017-02-21

Odotukset vastaan todellisuus: syvän taivaan kapeakaistakuvaaminen

Noni, nyt alkaisi olemaan syvätaivaskuvaamista ajatellen vehkeet kunnossa. On mustavalkoinen, vedyn emissiolle herkkä kamera ja kapeakaistainen vetyalfa-suodin em. kameralle sekä Härkämäeltä löytyy vielä hyvä linssiputki ja putkelle seurantajalusta lainattavaksi.

Mutta ei, kyllä kuvaamisen vaan silti voi onnistua töppäämään. Jos ei muuta niin tarkennus voi olla juuri sen verran pielessä että tähdet ei ole pisteitä vaan kiekkoja, vaikka sen olevinaan tarkennusmaskilla kohdilleen laitoin. Jos ei muuta, niin seuranta voi vähän heittää, vaikka sen napatähtäimellä olevinaan kohdilleen laitoin. Jos ei muuta, niin ainakin kameran valotusajan voi vahingossa kiertää bulbilta 30 sekunnille. Jos ei muuta, niin vinjetoinnin kalibrointikuvat voi ottaa väärin vaikka täysin sama taktiikka niiden ottamiseksi toimi viime kerralla ihan hyvin.

No, tältä se näyttää:


(Mono-D5100, Baader 7nm 2" h-alpha, Sky-Watcher 120ED Pro, EQ-6 Pro; 100x30s @ ISO 1600.)

Kuvassa keskellä alhaalla on Kassiopeian W-kirjaimen keskimmäisen tähti, Gamma Cassiopeia, ja sen liepeillä oleva emissiosumu IC 63 — taitaa siinä lähettyvillä olla myös heijastus- ja pimeitä sumujakin mutta ne eivät kapeakaistakuvassa näy. Emissiosumut jatkuvat vielä pitkälle tuosta kirkkaasta kohdasta kohti kuvan yläreunaa, sumumatskulla olisi voinut täyttää vaikka koko kuvan.

2017-02-03

Kuinka syvällä soudat?

Juuh tämmöistä infograafia tällä kertaa. Tämmöisiä jäävuoridiagrammeja on tehty aiheesta kuin aiheesta (esim. musiikki, pelit, foliohattuilusta) mutten ole vielä nähnyt valokuvauksesta tehtyä kaaviota, joten tässä sellainen. Kaaviota on helppo lukea, mitä syvemmällä ollaan kuvitteellisesssä meressä, sen esoteerisempää kuvausta harrastetaan.

Olen kerran sukeltanut tuonne syvimmälle tasolle, kun tuli Härkämäellä oltua mukana kuvaamassa asteroidi 4 Vestan fotometriasarjaa. Ihan täysimittaiseen apertuurifotometriaan ei vielä päästy, mutta aika lähelle kuitenkin. Tuloksena illan kuvauksista ei ollut siis videota, kuvaa tai mitään muutakaan kovin visuaalista, vaan lukusarja asteroidin suhteellisen kirkkauden muutoksista.

Miten tähän ajauduttiin? Seurataanpa diagrammia ylhäältä alas niin ehkä se selviää. Kasuaalinäppäilijänä tykkäsin (ja tykkään edelleen) kuvata maisemia ja semmoisia. Lopulta päivämaisemista siirryttiin yömaisemiin (kolmas taso), ja niistä edelleen laajakulmatähtikuviin (edelleen harrastelijataso, mutta syvemmällä). Lätkäistään kamera seurantajalustalle ja lisätään polttoväliä laajiksesta, niin ollaan jo laajakaistaisessa tähtikuvauksessa (spesialistitason yläreuna). Siitä seuraavat askeleet ovat tähtitaivaan kapeakaistakuvaus (spesialistitason alareuna, koitettu on) ja fotometria (tieteilijätaso). Syvemmälle mentäessä kuvien (tai muun tuotoksen) yleisö pienenee melkein logaritmisesti, ei asteroidin valokäyrästä montaa tykkäystä irtoa somessa.



Saman polun voi käydä vaikka makrokuvauksen puolelta. Ensin kuvataan kukkasia, sitten lähikuvia jutuista, kohta makrokuvia, sitten mikrokuvia suuremmalla suurennoksella ja siitä ei olekaan pitkä matka näkyvän valon mikroskopiaan ja vaikka elektronimikroskopiaan asti. Sama voi käydä myös näkyvän valon ulkopuolella kuvatessa, infrapunasta ja ei ole pitkä matka UV-kuvaukseen, hyperspektraalikuvaukseen ja lämpökamerakuviin.

Tietysti alimmalle tasolle voi hypätä suoraan esim. koulutuksen kautta. Tuskin moni CT-kuvausta harrastaa — jo ihan vaadittavan keskikokoisen kerrostalon suuruisen rahallisen panostuksen takia. Mutta senkin voi periaatteessa nähdä kaukaisena serkkuna fotogrammetrialle, ja edelleen panoraama- tai ilmakuvaukselle.

Ja ei, kuva ei ota millään lailla kantaa genrejen paremmuuteen, puhtauteen tai mihinkään muuhun. Jos joku sitä noin tulkitsee ja siitä suivaantuu, on tulkinnut väärin.


2017-01-10

Jouluruusu

Kaikista tähtitaivaan kohteista jouluisimpia on Rosettesumu (tai oikeastaan Ruusukesumu, mutta Rosette näköjään käy suomalaisen suuhun ihan yhtä hyvin). Emissiosumuna se on jouluisen punainen ja muistuttaahan se erehdyttävästi ruusua, ainakin jos katsoo vähän kauempaa. Bonuksena sumun keskellä on vielä pieni, avoin tähtijoukko. Tähtijoukon voi löytää jo pienillä kiikareilla, mutta itse sumua en ole nähnyt isollakaan putkella. Ärsyttävä tunne kun tietää tuijottavansa jotain jonka pitäisi periaatteessa näkyä, mutta kun ei näe mitään.

Rosettesumu
(Rosettesumu vetyalfassa, kuvaan on pinottu puolitoista tuntia valotusta 90 sekunnin pätkissä.)

Yllä kapeakaistasuotimella otettu mustavalkokuva jossa vetysumu näkyy alfa-emissioviivan valossa. Koska kuvatessa täysikuu loisti taivaalla, oli pakko käyttää kapeakaistasuodinta. Suotimen kaistanpäästö on viritetty niin että emissiosumujen säteilemä valo osuu suotimen kapean kaistanpäästön keskelle ja muu valo — tässä tapauksessa kuutamon loiste — ei tule läpi. Kapeakaistasuotimeksi tosin käytetyn suotimen päästökaista oli melkoisen leveä, 45 nanometriä. Nyrkkisääntönä voi pitää että mitä kapeampi kaista, sen parempi kontrasti taustataivaan ja sumun välillä. Logiikkahan touhussa on selvä, sumut säteilevät aina tietyillä aallonpituuksilla; vety-alfan tapauksessa aallonpituus on 656,28 nm joka siis tulee suotimesta läpi estotta. Kaikki muu tavara joka suotimesta läpi pääsee on vain ylimääräistä valosaastetta ja laskee kontrastia taustataivaan ja sumun välillä.

2016-12-31

Testipenkissä Ice kymmenen aukon (1000x) harmaasuodin

95 millin koossa jos haluaa halvan, erittäin tumman — suurinpiirtein kymmenaukkoisen — harmaasuotimen on vaihtoehtoja oikeastaan yksi: Ice 1000x ND. eBayssa hintaa suotimella on noin 40 euroa/dollaria, kun muiden merkkien vastaavat harmaasuotimet kurittavat kukkaroa aina puolentoista-kahden saturaisen edestä. On siis selvää että jostain on pitänyt tinkiä halvan hinnan vastineeksi. Mutta mistä ja miten paljon? Otetaan selvää.

Ja kyllä, ne vähäiset pakkaustekstit on tehty MS Comic Sansilla — myös suotimen kehykseen. Tuo on jo niin härski designkukkanen että epäilys herää onko nämä suunniteltu jotenkin itseironisesti. Jakelijan nettisivutkin jatkavat samaa silmiäsärkevää linjaa. Mutta samapa tuo, ei kirjasinvalinta vaikuta kuvanlaatuun ja se tässä on pääosassa.

Suotimen kehys on kuusi milliä paksu joista kierteiden yläpuolelle jää noin kolme ja puoli milliä. Kehykset eivät siis ole kaikista ohuimmat, mutta ainakaan Irixen 15-millisen kanssa ei tule mekaanista vinjetointia. Vertailun vuoksi, Haidan Pro II Slim -sarjan harmaasuodinten kehys on samaa luokkaa mitoiltaan, kokonaispaksuuden ollessa Haidassa puoli milliä vähemmän.

Pinnoitteet ja heijastukset



Kuten kuvasta näkee, ovat heijastukset suotimen pinnasta ns. valkeita eli minkäänlaisia monikerrospäällysteitä suotimessa ei varmaan ole. Kalliissa suotimissa heijastukset ovat esim. vihreitä ja muuttavat sävyään heijastuskulman mukana kuten interferenssipäällystyksillä on tapana tehdä. Onneksi tilanne linssiheijastusten suhteen ei ole kovin paha näissä erittäin tummissa harmaasuotimissa, koska valon uudelleen heijastuessa suotimen sisällä vaimenevat heijastukset samalla hyvin voimakkaasti koska heijastukset imeytyvät itse suotimeen.

2016-12-06

Virtuaalikierros: Härkämäki, Varkaus

Ihan Pohjois-Savon etelälaitamilta löytyy Warkauden Kassiopeian rakentama ja ylläpitämä observatoriokompleksi, Härkämäki tai virallisemmin Taurus Hill Observatory. Siinä missä Orimattilan Tähtikalliolta löytyy yksi jättimäinen putki jättitornissa ja sen kaverina pari pienempää, on Härkämäellä kourallinen keskikokoisia putkia. Keskikokoinen tässä kontekstissa tarkoittaa ihan kunnioitettavaa 30-40cm kokoluokkaa. Mutta alla kuitenkin upotettuna virtuaalikierros paikan päältä, jonka kautta pääsee ihmettelemään tähtitornia, kerhorakennusta ja kaukoputkillä täytettyä avattavaa havaintotasannetta.


2016-11-06

Rantoja, taivaanrantuja ja kerroskuvausta

Kun ei ala tämä pahuksen pitkä pilvisyysjakso jo loppumaan, niin on sama julistaa tämän syksyn tähtiviirukausi päättyneeksi. Kokonaisen viikonhan tuo kestikin. No, oli niitä kuvausöitä useamminkin, mutta se paras sesonki oli noin viikossa ohitse. Kirpakka, kuiva syysyö, eikä Kuuta taivaalla sotkemassa. Siinä hyvän yön ainekset.

Ensin ajassa taaksepäin, elokuun puolen välin tienoille. Silloin Savonmaan korkeuksilla alkaa olla keskiyön aikaan jo niin pimeää että tähtikuvauskautta voi aloitella. Tämä on samalla myös jatkoa aiemmin esitetylle laituricore-sarjalle, yhdistäen samalla mukaan pientä tähtiviiruräpellystä. Valokuvauksellista kliseefuusiota.

Mela mökkilaiturilla

Juuri kuvan ulkopuolella loistava täysikuu vaan sotkee kuvan keskiosan ikävästi flarepalloilla. Eikä edes millään härskeillä ja värikkäillä linssiheijastumilla vaan tuommoisilla tuhnuilla läiskillä jotka tekevät kuvasta vain paskaisen näköisen. Pahuksen Samyang. Pahuksen minä, kun en putsannut etulinssiä kunnolla. Lentokone sentään tuli kuvaan mukaan juuri sopivaan paikkaan. Nyt se sitoo kivasti toisiinsa laiturin pakopisteen ja taivaan valoviirut. Jos jotain tekisin toisin, kääntäisin tuota isoa melaa niin että se ei olisi kuvassa noin pystyssä, alaosa liikahtaisi tuonne vasemmalle ja yläosa ehkä vähän oikealle. Ja hävittäisin Kuun taivaalta.

2016-10-23

Helvetin härskit tähtiviirut ja miten ne tehtiin

Joskus sitä kuvaajalla välähtää ja aina vain parempi jos välähdys ei tule salamakengässä olevasta oikosulusta vaan luvassa olisi jotain tolkullista kuvaustoimintaa. Jospa tekisin pitkästä aikaa pikkuplaneettapanoraaman? Saisiko siitä härskimmän näköisen lisäämällä soppaan mukaan tähtiviirut? Viirutähtipikkuplaneettapanoraama. Hyvä idea.

Tähtiviiruplaneetta

Kuvassa piti vesi saada ympäröimään kameraa mahdollisimman paljon ja joka puolelta jotta siitä saisi taivaan heijastumaan. Tämä tietenkin tarkoitti veteen kahlaamista niin pitkälle kuin kumppareiden varsi vain mahdollisti. Ja kuten varmaan tuttua jokaiselle kameran ja laajiksen kanssa turanneelle, mitä lähemmäksi jotain menee, sen isompana se kuvassa näkyy. Lopulta kamera oli panoraamapään kanssa ainoat veden pinnasta pilkistävät osat, jalusta ja jalustan pää olivat järvessä melkein kokonaan. Alhaalta kuvaaminen myös piilottaa suuren osan horisontin häiritsevistä valopisteistä kaislikon taakse sekä parantaa maiseman heijastuksia veden pinnasta heijastuskulman loivetessa. Win-win.

Vesi on siitä ikävä elementti kuvaamisen kannalta että pieninkin tuulenvire ja liike rikkoo välittömästi heijastuksen veden pinnasta. Pitikin jonkin verran miettiä paikkaa ja asentoaan jotta selviäisi vain mahdollisimman pienillä liikkeillä pois kuvasta kameraa kääntäessä. Pari minuuttia silti tuhraantui aikaa pienten laineiden rauhoittumisen odotteluun, ei ole hätäisen hommaa yökuvaukset. Lopulta pallopanoraamasta tuli tämän näköinen:

Eläinratavalo ja melkein yhtä himmeät revontulet

Ja sama pyöriteltävänä versiona. Tarkka katsoja huomannee etelätaivaalla suuren, oikealle lievästi kallellaan olevan kirkastuman. Se on sitä eläinratavaloa, joka näkyy Auringon laskiessa ja noustessa. Sattuipa tuuri että se näkyi juuri tuolla, Juurusveden suunnalla; muuten valokolmio olisi satavarmasti hukkunut valosaasteeseen.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...