2017-08-16

Tätä väriä ei voi esittää

Ebaytä selaillessa vastaan tuli Sonyn laserdiodi, samanlainen mitä käytetään Blu-Ray-soittimissa, teho 20 mW ja aallonpituus 405 nm eli ihan näkyvän valon rajoilla aletaan olla. Itse asiassa, tämän laserdiodin valo on niin suurienergistä että se aikaansaa monissa valkaistuissa materiaaleissa, kuten kankaissa ja papereissa, fluoresenssia — ne alkavat siis hohtaa itse heikkoa sinistä kajoa. Ihmissilmälle laserdiodin valo ei ole kovin kirkasta suurehkosta tehosta huolimatta, koska silmän herkkyys laskee roimasti noilla aallonpituuksilla.

Itse diodi maksoi euron posteineen ja mukana tuli vielä jokin pieni lahjuksentapainen, riipus. Näillä hinnoilla pitää ihmetellä josko myyjä sai kaupoista senttiäkään. Sony SLD3134VL sanottiin diodin malliksi ja ainakin pikaisella testaamisella kyseessä tosiaan vaikuttaisi olevan ihka oikea laserdiodi eikä pelkkä valodiodi. Onko se tuo nimenomainen Sony vai jotain muuta, sitä en osaa sanoa. Mutta pari lasereille ominaista juttua siitä voi helposti tarkistaa, ns. speckle-kuvion eli laserilla valaistujen pintojen "rakeisuuden" jota laajakaistaisemmat valoledit eivät tuota, sekä infrapunavuodon jota ei ole nimeksikään — on siis melko varmaa että laserdiodi on galliumnitridi- eikä halvempi galliumarsenidipohjainen joka tuottaa valonsa tuottamalla ensin paljon infrapunavaloa ja sen jälkeen puolittamalla aallonpituuden näkyvän valon taajuuksille. Diodin 405 nanometrin aallonpituuden voi myös varmentaa paperilla, useimmat valkaistut paperilaadut* tosiaan alkavat fluoresoida 405 nm:llä mutteivät enää esim. tavallisemmalla 445 nm:llä.


(RGB-kuvan vihreä kanava, oikealla ProPhotoRGB ja vasemmalla AdobeRGB. Jälkimmäinen on leikannut ison osan kuvasta nollille sekä vihreässä että punaisessa kanavassa, gamutit paukkuu.)

Tästä päästäänkin spektrivärien mielenkiintoiseen maailmaan. Ei nimittäin ole olemassa näyttöä, jolla tuon laserin värisävyn voisi tarkasti esittää. Esimerkiksi valkoiselle seinälle laseria heijastamalla ja kuvaamalla saadaan raakakuva, jonka värikanavat pienessä sRGB- tai vähän jo laajempaan AdobeRGB-väriavaruuteen tuomalla eivät yksikään pala puhki, mutta leikkautuvat silti. Leikkautuminen johtuu siitä että muunnettaessa raakakuvan pikseliarvot mihin tahansa väriavaruuteen, tulee joidenkin pikselien yhden tai useamman kanavan väriarvoksi negatiivinen luku. RGB-kuvassa negatiiviset kanava-arvot eivät tietenkään voi reaalimaailman näytöllä väreinä esiintyä, joten tuloksena on isoja alueita kuvassa joiden pikselit saavat osittain pelkkiä nolla-arvoja.

Esimerkiksi AdobeRGB-väriavaruudessa RGB-arvot voivat olla seuraavia: punainen kanava 97, vihreä kanava 0 ja sininen kanava 245. Mutta, paljon laajemmassa ProPhotoRGB-väriavaruudessa päästään nollasta eroon ja mikään ei leikkaudu, tämä väriavaruus voi siis esittää tämän värin oikein ja sen voi päästä myös näkemään jos vain näyttölaite siihen pystyy (spoiler: ei pysty). RGB-arvot ovat tässä tapauksessa 109, 21, 229, pakkasen puolelle tai edes nollille ei mennä.


(Raw Therapeen (oik.) värit ovat lähinnä oikeaa. Adoben väriprofiilit ovat kirkkaalta osalta suhteellisen kohdillaan, mutta kuvan tummetessa ne liukuvat kohti sinistä. Kannattaa huomata myös pari fluoresoivaa tahraa oven kahvan liepeillä.)

Yksi raakakuvankäsittelysoftien suurimmista eroista on niiden kalibrointiprofiilit kameran tallentamien värien toistoon. Yllä kaksi vasemmanpuoleisinta kuvaa on käännetty Adoben Camera Rawilla AdobeRGB:ksi ja ProPhotoRGB:ksi, kolmas kuva on tallennettu Raw Therapee 5:llä sRGB:n, kaikille ohjelmilla käytössä oli oletusväriprofiilit. Adobella lähimmäksi oikeita värejä pääsi käyttämällä kameraprofiilina Camera Portraitia, vähän yllättäen. Silti tulos jäi kauaksi hyvästä; väriläiskän keskiosa on vähän sinnepäin, mutta valokuvion tummetessa muuttuu se epärealistisen siniseksi. Toisaalta taas Raw Therapeen kameraprofiili ei toista periaatteessa helpompaa syvänsinisen ledin sävyä leikkaamatta kahta värikanavaa nollille; suo siellä, vetelä toisaalla. Musiikkia ja mitä tahansa väri- tai ledivalojen alla kuvanneille (Adoben) väriprofiilien suurpiirteisyys erittäin värikylläisten värien toiston osalta on varmaan tullut tutuksi.

Ainakaan minun näytöillä tuo Raw Therapeen värikuva ei vielä yllä laservalon saturaatioon ja intensiteettiin, siihen päästäkseen pitäisi valonlähteen olla laser myös näytössä. Blu-Ray sai juuri UltraHD-päivityksen, johon kuuluu uusi, AdobeRGB:tä laajempi väriavaruus BT.2020 ja 10 bitin tarkkuus. On vähän ikävä herätä siihen että vielä vuonna 2017 valokuvapuolella edelleen rämmitään kämäsen kahdeksanbittisen sRGB:n ja ehkä parhaillaan kymmenbittisen AdobeRGB:n kanssa kun kuvia yleisölle näytetään (ja paperi ei yllä edes tähän). Kansa vaatii laserprojisointia ja enemmän bittejä - sRGB:n leikkaamiseksi ei tarvita kuin takapihan nurmikko ja Adobe RGB paukkuu rikki jo useimpien hedelmien kanssa — tosielämä on oikeasti aika pahuksen värikästä.

*) Samasta syystä paperiarkki ei ole kovin hyvä valkotasapainokohde, Auringon valossa ne nimittäin fluoresoituvat, vaikkakin heikosti, ja tuloksena on liian keltaisia kuvia. Paperille ja muoville tulostetut väritargetit kannattaa myös tarkistaa fluoresoinnin varalta käyttäen 405 nm:n laservaloa.

2017-08-08

Ilman perspektiiviä

Useampi kuunkierto takaperin kirjoittelin autereen ja udun hyvästä läpinäkyvyydestä lähi-infrapuna-aallonpituuksilla. Tässä viime Auringon kierroksen aikana on otettu opit käyttöön ja kuvattu korkielta mäiltä kourallinen telemaisemia infrapunassa. Tässä postauksessa on näytillä niistä joitain.

Siilinjärvi ja Juurusvesi
(Mökki, mökki, järvi ja metsää. Melko tyypillinen maisema Savossa.)

Wikipedian mukaan horisontin etäisyyden voi laskea suurpiirteisesti kaavalla 3,865*√(h), jossa h on havaitsijan korkeus metreinä. Kukkurinmäen korkeus tuolla kohtaa on luokkaa 190 metriä merenpinnasta. Mutta koska muu osa maisemasta on myös meren pinnan yläpuolella, vähennetään em. arvosta 80 metriä, joka on suurinpiirtein maiseman nollataso (järviveden korkeus) näillä main. Horisontin etäisyydeksi saadaan siis noin 40 kilometriä. Käytännössä vähemmän, koska mäet peittävät lähellä horisonttia aina toisiaan ja onhan siellä puitakin tiellä. Joka tapauksessa näkyvyys infrapunassa ylittää huomattavasti sen mitä näkyvässä valossa pystyi tuolloin näkemään kameralla tai paljaalla silmällä.

2017-08-03

Onnettomuustutkintalautakunta tutkii: maailman turhin timelapse

Tässon maailman paskin timelapse. Se oli hyvin lähellä olla maailmanennätysluokan timelapse, muttei sitten ollutkaan — vain salama puuttuu. Tarkoituksena oli saada haaviin pohjoisimmat kuvat koskaan yläilmakehän salamoinnista. Yläsalamoinnin kuvaaminenhan on varsin tuore harraste, ensimmäinen ei-videokameralla otettu kuva napattiin Suomessa ihan vasta hiljakkain kun Panu Lahtinen kuvasi punaisen keijusalaman Espoosta eivätkä värikuvat aiheesta ole vanhimmillaan kuin 23 vuotta vanhoja. Ennätysyönä olin minäkin lähdössä kuvaamaan, mutta vielä iltayhdentoista aikaan oli niin paljon pilveä pitkin etelätaivasta että totesin yrityksen turhaksi.



No eihän videolla mitään yläsalamoita näy. Missä meni pieleen?