2016-09-29

Pistetääs arvioiden sekä kalibroiden: Irix 15mm f/2.4 Firefly

Jos kuukausi sitten halusi ostaa 15-millisen laajakulman joka ottaa suotimia nokalleen, joutui siitä ilosta maksamaan liki kolme tonnia Zeissin merkeissä. Toissaviikolla kuitenkin sveitsiläis-korealainen startup Irix sai vihdoin pöhinältään julkaistua oman 15-millisen tekeleensä, ja vieläpä ennätysnopealla valovoimalla (f/2,4) ja muutamalla design-herkulla varustettuna. Ja kun Irixin hinta oli muoviversiolla kohdillaan, sai noin vuosi sitten myymäni nelitoistamillinen Samyang manttelinperijän, vihdoin. Ja jos ei muovista diggaa, voi rahamies ostaa myös sliikimmän kevytmetalliversion (Blackstone-versio), parin sadan euron lisähintaan tietty.

Irix 15mm f/2.4, vastavalosuoja ja logo

Metalliversio on valmistajan mukaan sääsuojattu kauttaaltaan, eli kumirenkaat löytyvät bajonetista, etuelementistä ja tarkennus- ja lukitusrinkuloiden alta. Muoviversiossa suojaus on vastaava, mutta kumirengas uupuu etuelementin takaa — sääsuojauksen saamiseksi halpisversioon joutuu laittamaan suotimen linssin nokalle. Nähtäväksi jää, mitä sääsuojauksella tarkoitetaan. Mitään IP-luokituksia ei ole valmistaja luvannut ja voi olla että laite on sääsuojattu niin pitkään kunnes se ensi kerran kastuu ja menee särki.

Tiprusniemen lämpövoimalaitos

2016-09-19

Takuuteräviä* yökuvia Bahtinovin maskilla

Kuka ihme on Bahtinov ja miksi meillä on sen naamari? Kuten on tullut parissa aiemmassa postauksessa sivuttua, pimeässä kuvia räpsiessä voi kuvan tarkaksi saaminen olla haastavaa. Apuun tulee otsikossakin mainittu Bahtinovin maski. Käytännössä kyse on useimmiten mustasta muovilevystä, johon on tehty stategisiin kohtiin sopivanleveyksisiä ja -pituuksisia aukkoja tietyin välimatkoin. Nämä aukot sitten muodostava kennolle pistemäisestä kohteesta juuri tietynlaisen diffraktiokuvion joka muuttuu tarkennuksen mukana. Alla on kuva, jossa teleobjektiivin nokalle on asetettu kaupallinen, mustasta akryylimuovista tehty Bahtinov-maski.

Bahtinov-maski objektiivin nokalla

Koska fysiikan lait ovat mukana tarkennuksessa, tuo se jonkinlaista varmuutta tarkentamiseen. Takatelkkarista tarkennuksen arvoiminen on aina enemmän tai vähemmän arpapeliä, koska ainakin Nikon käyttää raakakuvatiedostojen esikatselukuvina huonolaatuisimpia JPEG-tiedostoja joihin on lisäksi käytetty kohinanvaimennusta ja terävöitystä joillain tuntemattomilla arvoilla. Lisäksi liveviewillä on rajansa himmeissä kohteissa, jossain vaiheessa kaikki vain hukkuu kohinaan.

Tässä vaiheessa peliin astuu Bahtinov. Maski objektiivin nokalle ja linssi kohti jotain kirkasta ja pistemäistä kohdetta, oli se kaukainen katulamppu, tähti tai mikä vain. Ainoa kriteeri on tuo pistemäisyys, pintakohteella maskin tuottama diffraktiokuvio leviää kohteen levyiseksi ja himmenee nopeasti näkymättömiin. Kun tarkennus on siellä päin, tulee kohteen molemmille puolille kahdet V-kirjaimen muotoiset diffraktiopiikit. Piikkisatsista sisempi kulkee ulomman sisällä ja tarkennus on juuri kohdallaan kun kuvio saa symmetrisen muodon, V:t ovat sisäkkäin. Giffi alla selventää:



Käytännön vinkkejä maskin käyttöön: jos ja kun kuvaa ilman seurantaa ja haluaa tarkentaa äärettömään eli tähtiin, kannattaa maskin vaakapalkki asentaa objektiivin nokalle tähtien näennäisen radan suuntaiseksi. Yllä tarkennustähtenä toimii Aldebaran joka tuohon aikaan illasta nousee noin 17 asteen kulmassa, ja samassa kulmassa oli tarkennusmaskikin. Näin kohde pysyy yhdessä suunnassa pistemäisenä ja diffraktiopiikit täten terävinä.

Polttovälialue jolla maski toimii hyvin riippuu sen rakojen leveydestä: mitä leveämmät raot, sen pidempi polttovälin pitää olla. Laajakulmaobjektiivit tarvitsevat maskin jossa rakoja pitää olla jo useampia per millimetri. Eli käytännössä kaupalliset maskit joita olen nähnyt toimivat vain pitkillä polttovälialueilla. Omistamani kolmen millin rakovälillä oleva maski toimii kameran livenäytössä hyvin vielä 300 millillä, mutta enää vain kaikkein kirkkaimpiin kohteisiin 180 millillä. 135 milliä vaatii jo parin sekunnin testivalotuksia ja sitä lyhemmillä polttoväleillä ei kuviota juuri synny muuta kuin tilanteissa joissa maskia ei tarvitse muutenkaan. Tosi laajoilla linsseillä sitten itse maski alkaa jo näkymään kuvassa. Objektiivin valovoima tuntuu vaikuttavan myös, mitä himmeämpi objektiivi, sitä pidempi putken pitää olla tarkennuskuvion näkymiseksi. Yllä oleva giffi on juuri 135mm:n tarkennuskuvista tehty.

Laajiksille on olemassa myös kallis, kaupallinen vaihtoehto, Sharpstar2. Se on läpinäkyvään akryyliin kaiverrettu Bahtinov-maski joka kiinnitetään erilliseen suodinpidikkeeseen (€€€). Jos on tarkka käsi ja terävä kaiverrusterä käytössä, tuommoisenhan kaivertaisi ihan itse… Tee-se-itse-miehille on lisäksi olemassa Hartmann-maski, joka koostuu vain kahdesta reiästä apertuurin molemmin puolin.

*) Minkäänlaista takuuta ei oikeasti ole.

2016-09-12

Kahden sekunnin Linnunrata, mustan aukon puhallus ja muita ihmeellisyyksiä

Oho, mitäs se kalenteri näyttääkään, ollaan aloittamassa Linnunratakuvausesonkia. Kuten joka vuosi aiemminkin, aloitetaan tämä sesonki massiivisen seksikkäällä Linnunratapanoraamalla. Tällä kertaa fokuksessa ovat Linnunradan jättimäiset pölypilvet ja kuvaustekniikka on ihan jotain muuta.

Kahden sekunnin Linnunratapanoraama

Edelliskerran toheloinnista viisastuneena koitin nyt tehdä kuvaushommat ihan oppikirjan sääntöjen mukaan. Tarkennus äärettömyyteen bahtinovin maskilla, objektiivin lämpötilan stabilointi ja linssipinnoille kosteuden tiivistymisen esto lämpöpannoilla. Bahtinovin maski on diffraktiomaski, jolla tarkennuksen voi saada kohdilleen pistemäiseen valonlähteeseen satavarmasti. Jos pimeässä tuhertaa kuvia pitkällä polttovälillä, suosittelen tuommoisen ostamista. Periaatteessa lämpöpantoja ei olisi tarvinnut koska oli poikkeuksellisen kuiva syysyö, mutta lämpötilan muutosten estäminen riitti käyttöperusteeksi eikä sitä myötä uudelleentarkentamisen tarvetta tullut.

2016-09-07

Yksinäisiä vanhuksia moikkaamassa

Wiki kertoo että nämä teräksiset rautatiesillat on kipattu Kuopion pohjoispuolen Kallansiltojen viereiseen Suosaareen joskus 1930-luvun alussa ja käyttöön ne on otettu vuosisadan vaihteessa. Yli sadan vuoden ikään ja pitkään huoltamattomuuteen nähden ovat ne erittäin hyvässä kuosissa. Jopa töhryjen tekijät ovat jättäneet ne rauhaan, vaikka ovat sopivasti piilossa vilkkaan liikenneväylän vierellä ja siltojen pohjavärikin on sopiva taideteosten taustaksi. Ehkä terästolpissa ei ole tarpeeksi pinta-alaa että graffititaiteilijat saisivat nimensä näkyviin?

Kallan vanha silta kasvaa pajukkoa läpi
(Noin kuudenkymmenen kuvan mittainen panoraama, varmaan neljässä tai viidessä rivissä.)

Postaus alkaa bokehpanoraamalla. Muun muassa juuri bokehmässäilyä varten ostamani Samyangin 135-millinen tekee kyllä niin tolkuttoman hyvää jälkeä että oksat pois. Kuva on terävä sieltä missä sen pitää olla eivätkä värivirheen puuttuessa epäterävät alueet muistuta aknemainosta, tai vaihtoehtoisesti toissapäiväistä, jo mikrossa lämmitettyä, kinkku-ananas-pakastepitsaa.

Jos tuon panoraaman tekniset seikat haluaa kinovastaaviksi muuntaa, olisi tuloksena polttoväli 20mm ja aukkosuhde f/0,3 — noin suurinpiirtein. Samanlaisen kuvan saisi muuten pistämällä 135…150-millisen objektiivin 8x10 tuuman kokoisen filmin eteen. Nopeimmat laajakulmat ison koon filmillä ovat luokkaa f/8 (Nikon SW 150mm f/8) eli jos kuvitteellista bokeepeenistä mittaillaan, voiton vie Korean ihmeellä tehty panoraama.

2016-09-02

Revontulten loimua

Revontulten loimuaminen on melko tavallinen kuvailu, mutta varsinaisia liekkien tapaan loimuavia revontulia tulee vastaan harvoin. Vielä harvemmin niistä saa mitään tolkullisia kuvia, koska liike on hyvin nopeaa ja sattuu reposten himmeämmissä osissa. Viime yönä kuitenkin epäonnistuneelta geostationääristen satelliittien kuvausreissulta kotiin tullessa, loimotti taivaalla korkealla revontulet, joiden reaaliaikaista videointia koitin mustavalkoisen Nikonin D5100:n yökuvausmoodilla. D800:lla on tullut joskus koitettua ottaa sekä videota että still-kuvaa näistä samoista muodoista, eikä ole onnistunut. Valotusajan kun pitää olla sekunnin kymmenyksiä, jotta liike tulisi esille. Onkin vähän hupaisaa että sadan euron muovirunko on tässä parempi kuin (aikoinaan) kahden ja puolen tonnin PRÖÖ-kamera. Kehitys kehittyy.

Muita erittäin nopeita revontulten muotoja ovat sykkivät läiskät, jotka voivat taivaalla olla kymmenenkin asteen läpimittaisia, sekä liekkien tapaan satunnaisemmassa muodossa lepattavat revontulet. Taivaanvahti-palvelun revontulimuotojen tietolaatikko antaa seuraavanlaisen kuvauksen viime yön revontulille:
Loimuava (englanniksi flaming). Tämä revontulien harvinainen alaluokka ei tarkoita niinkään yksittäistä muotoa, vaan suurta aluetta taivaalla. Loimuavissa revontulissa taivaalle ilmestyy ylöspäin magneettista zeniittiä kohti pyyhkiviä tavallisesti kirkkaahkoja aaltoja. Hyvin harvoin aallot voivat pyyhkiä alaspäin. Loimuamisen yhteydessä raportoidaan tavallisesti vöitä, harvemmin läiskiä.

Olisivatpa nuo Taivaanvahdin ilmiökuvaukset jossain erillisinä sivuina kuvineen, koska listaus varsinkin halojen osalta on ehkä kattavin mitä verkosta voi löytää, suomeksi ainakaan.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...