2016-10-01

Syksyn geostationääriset valopilkut

Vaikeita kohteita kuvattaviksi nämä geostationääriset satelliitit. Olen syksyn aikana neljänä yönä käynyt niitä kameran kanssa vahtaamassa ja vain yhtenä kertana saanut niistä kuvia. Ok, joka kerta on tarttunut yksi tai kaksi staattista pistettä kuviin, mutta ihan sitä ei ole haettu. Niitä pitäisi yhteen kuvaan saada kymmeniä silloin kun ollaan oikeaan aikaan liikkeellä. Geostätionääriset satelliitihan kirkastuvat syys- ja kevätpäiväntasauksen aikoihin kun Maan varjo kulkee läheltä taivaanekvaattoria ja Aurinko paistaa suoraan kohti monien neliömetrien kokoisia, peilaavia aurinkopaneeleja. Ja taivaanekvaattorillahan geostationääriset satelliitit kulkevat.

Mutta kun ei, on ihan tuuristaan kiinni miten nämä näkyvät vaikka periaatteessa kirkastumisten pitäisi olla melkolailla ennustettavia. Yleensä eivät vaan näy vaan valopisteet löytyvät kuvasta lähinnä vahingossa, kuten viime syksynä kun tähtiviirukuvasta löytyi jotain ylimääräistä. No, ei kuitenkaan keskitytä valittamiseen vaan todetaan että ne löytyvät jos ovat löytyäkseen. Ja kun satellitit kuvaan ilmestyvät, on niillä useimmiten kavereita mukanaan. Alla on panoraama johon on merkitty 94 kappaletta geostationäärisiä satelliitteja ja 91 kappaletta muita satelliitteja jotka eivät pysyneet valotusaikaa eli viittä minuuttia paikallaan. Lyhyemmät pystysuorat viirut ovat geosynkronisia satelliitteja, ne kun liikkuvat taivaalla, mutta hyvin hitaasti.


Koitin Heavensat-ohjelman tietokannasta etsiä jokaiselle pisteelle nimen, mutten varmaksi voi sanoa löysinko yhtäkään kun ei ole vertailutähtiä. Satelliittikuvioiden vertailu on turhaa hommaa, jos efemeridit eli satelliittien ratatiedot ovat viikkoa vanhempia. Mutta se on varmaa että TV-, radio-, ja muita kommunikaatio- sekä sääsatelliitteja ovat varmaan jokainen. Panoraaman ihan oikeaan laitaa kun rullailee, voi huomata että siellä on yhden äkin iso musta aukko satelliittiketjussa. Heavensatin mukaan tuossa kohtaa kulki Maan varjo eli satelliitit tuolla kohtaa näkivät jokainen auringonpimennyksen ja auringonpimennyskausi syksyllä jatkuu vielä noin lokakuun puoleen väliin asti. Samasta syystä suurin osa pitkistä punaisista viiruista keskittyy panoraaman vasempaan reunaan: mitä pidempi viiva, sitä nopeampi satelliitti ja sitä matalammalla se kiertää ja sitä suurempi Maan varjo kiertoradan kohdalla.

Alla vielä käsittelemätön panoraama kokonaisuudessaan. Se on kuvattu Samyangin 135-millisellä aukko levällään, ja yksi osakuva on saanut aina viiden minuutin mittaisen valotuksen. Panoraama kattaa noin 90 asteen mittaisen kaistaleen taivaasta. Yökosteutta ja äkkinäisiä lämpötilan muutoksia vastaan on varauduttu lämpöpannoilla ja tarkennus on hiottu kohdilleen Bahtinovin maskilla. Aika HC-touhua kieltämättä, mutta eikö se ole sama tehdä kuvaushommat viimeisen päälle kuin tulla kotiin ja kirota epätarkkoja tai huurteen takia pilalle menneitä kuvia?

3 kommenttia:

  1. Nämä on jänniä... Maan varjo ei varmasti ole yksiselitteinen, koska ilmakehällä on optiset ominaisuudet. Meren kangastukset ja troposfääriheijastus dx-kuuntelussa ovat selittämättömiä ilmiöitä. Näyttää siltä, että noi sateliitit näkyvät vain sen ansiosta, että ilmakehä moninkertaistaa auringon valon. Toimii siis suurennuslasina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen tuota suurennoslasiefektiä. Jos näin olisi, pitäisi Kuun kirkastua kuunpimennyksen aikana tai olla kirkkaimmillaan juuri horisontista noustessaan. Siellä missä taittumisefekti on suurimmillaan, on myös absorptio suurimmillaan koska välissä on eniten materiaalia.

      Poista
  2. Viitsitkö Janne ottaa yhteyttä. Olisi kysyttävää laitteistoista. jpardain(at)gmail.com

    VastaaPoista