2016-01-31

Talvinen metsä infrapunakuvissa featuring kuvankäsittelymurheet

Hajottaako? Mene metsään, siellä kukaan ei kuule huutoasi.

Puista on jo suurin osa lumista sulanut pois parin lämpimän ja tuulisen päivän jälkeen, valkoista metsää on siis hieman vaikea saada enää kuviin. Paitsi jos kuvaa infrapuna-alueella, koska klorofyllihän, jota ikivihreät havupuut ovat myös näin talvella täynnä, loistaa kirkkaana infrapunakuvissa. Ei muuta kun 850 nanometrin infrasuodin Canonin paskan kittilinssin nokalle, pikku peilitön panoraamapään kanssa kameralaukkuun ja Tarinaharjun metsiin.



Metsä oli tarkemmin sanottuna Tarinaharjujen välissä oleva laakso, paikka josta on aiemmin tullut julkaistua kattava, 20 kuvan mittainen virtuaalikierros. Syvemmälle metsään ja samalla harjujen väliseen laaksoon laskeutuessa alkoi puissa olemaan taas kunnon tykkylunta. Täällä ei aurinko paista eikä tuuli tuiverra lunta oksilta pois.



On ihan eri asia kuvata vaikka pallopanoraama melkein 180 asteen kuvakulman mahdollistavalla kalansilmällä kuin kittilinssin tarjoamalla vaatimattomalla 18 millin laajakulmalla ja vielä entisestään kuvakulmaa pienentävällä kroppikertoimella. Kuvakulman puolittuessa tarvittava kuvamäärä suurinpiirtein nelinkertaistuu, ja kuvamäärän nelinkertaistuessa kuvien väliltä piilotettavien saumojen sekä panoraamankasausohjelmiston tarvitsemien kohdistuspisteiden määrä kuusintoistakertaistuu!*

On ihan hirmuinen urakka kasata panoraama melkein viidestäkymmenestä kuvasta, alkoi tekemään mieli takaisin metsään. Vaikkei tuon ensimmäisen panoraaman kuvaamisessa mennytkään kuin reilu seitsemän minuuttia, ovat puiden varjot hangella liikkuneet ihan selvästi jo tuossa ajassa. Mitä matalammalta Aurinko paistaa, sitä nopeammin varjot maassa liikkuvat. Vaikka kulmanopeus pysyy samana, 15 astetta tunnissa, muuntuu se maan pinnalla useammaksi kymmeneksi sentiksi per minuutti kun mennään kauemmaksi ja kauemmaksi pois varjon heittäneestä kohteesta. Aina oppii jotain uutta.

Toinen hiusten repimistä aiheuttava tekijä oli kova tuuli, joka veivasi puut joka kuvassa eri asentoon. Suuri osa kohdistuspisteistä jotka puihin osuivat oli siis käyttökelvottomia ja kuvat ylärivissä vähän miten sattuu. Ellei ole kirjaimellinen säidenhaltia, tuolle ei mahda mitään. Onneksi kuitenkin ylä- ja alariveistä pystyi pudottamaan joka toisen kuvan pois, limittymistä nimittäin oli ihan tarpeeksi myös kuudella kuvalla. Kaksi keskiriviä kuitenkin vaativat 12 kuvaa kumpainenkin.

Lisää ongelmia aiheutti jonkinnäköinen hotspotti kaikissa kuvissa. Joissain objektiiveissa tulee kuvan keskelle kirkastuma kun kuvaa infrapunasuotimen kanssa, ilmeisesti Canonin 18-5mm STM-kittiobjektiivi on yksi näistä objektiiveista joissa hotspotteja esiintyy. Kirkastuma pienenee, kasvaa kirkkaudessa ja terävöityy reunoiltaan kun objektiivia himmenetään, tästä johtuen hotspotin poistaminen panoraamasoftassa on aika vaikeaa. Huginin käyttämää radiaalista vinjetointimallia ei vain ole tehty tuohon käyttöön, joutui siis turvautumaan flättiruutuihin.

Flättejä kuvista vähennellessä tuli eteen ongelma Raw Therapeen kanssa: kalibrointiruudut ylikorjasivat vinjetoinnin pahasti. Ilmeisesti ohjelma ei vähennä Canon käyttämää mustaa pistettä kuvista ihan johdonmukaisesti. Canonin raw-kuvissa mustimman pikselin arvo ei nimittäin ole nolla, vaan joku positiivinen kokonaisluku. Canon EOS M:n tapauksessa tämä luku saa arvon 2048. Tuo lukuarvo on siis tuon kameran black point tai bias level. Aihetta on tässä blogissa käsitelty aiemmin D800:n modifioidun firmwaren käytön yhteydessä.

Bias levelin voi nollata kuvasta pois biasruudulla, erittäin lyhyellä valotuksella jossa ei ole muuta signaalia kuin kennon omat suhinat ja pohjakohinat. Tämän jälkeen flättikorjauksen pitäisi toimia oikein, olettaen että sama vähennys tehdään myös vinjetoinnin näyttävälle flättiruudulle. Harmi vain että biasruudun vähentämisen jälkeen tuloksena oli kokomusta kuva. Koko mustasta kuvasta sai taas tolkullisen näköisen lisäämällä(?!) mustan tasoa arvolla 2048 Raw Therapeen raw-välilehden raw black point -säätimellä. Tämän jälkeen flättikorjauskin tuntui toimivan oikein. Bugi vai ominaisuus, siinäpä vasta kysymys.

Kaiken kaikkiaan panoraamat tuli kasattua kolme kertaa, raakakuvat kehitettyä kahdesti ja panoraamat käsiteltyä kaksi tai kolme kertaa molemmat. Näin siis saatiin reilun tunnin mittaisesta rentouttavasta metsälenkistä koko illan mittainen kuvankäsittelypainajainen. Taidan mennä takaisin metsään, ilman kameraa.

*) Ellen ole pahasti väärässä, niin panoraamalle jossa on x kertaa x määrä kuvia, on kuvien välisten saumojen lukumäärä jotakuinkin (x-1)³. Oletus on ettei panoraama kierry takaisin itseensä, ts. se ei ole pallopanoraama, silloin saumojen määrä kasvaa entisestään ja kaava saa muodon x³. Yleisemmin, kun kuvien kokonaismäärä panoraamassa on x, saumojen määrä kuvien välillä on √x³ Tämä ei ota huomioon kuvien vääristynyttä geometriaa projektion takia, joka kasvattaa saumojen määrää vielä enemmän. PS. joku graafiteoriaa syvällisemmin osaava saa korjata jos puutteita kaavoissa on - en pidä suurena ihmeenä jos tulee kirjoitettua puutaheinää.

2 kommenttia:

  1. Hieno, hieno! Jos otat vastaan ehdotuksia: nuo animaatiot pyörähtävät itsekseen käyntiin ja siksi vievät katseen niihin. Tekee tekstin lukemisesta hivenen työlästä. :-)

    VastaaPoista
  2. Oikeassa olet, pistin autorotaten pois päältä.

    VastaaPoista