2015-11-06

Yötaivaan värejä Rautavaaran Rouskunhiekalta

"Minkä värinen on yötaivas?", kysyttiin minulta joskus ja pitää tunnustaa että en osannut suoralta kädeltä siihen vastata kovinkaan vakuuttavasti. Toisaalta värien näkeminen, tai paremminkin kokeminen, on hyvin yksilökohtaista. Punavihersokean nurmikko on ihan erilainen kuin normaalisti näkevän ja kaihileikkauksen läpikäyneen ultraviolettivaloa heijastavat kukkaset ovat vastaavasti ihan erilaisia kuin kahden edellisen ryhmän.

Rouskunhiekan rantaviiva ja viirutähdet
(Samyang 12mm f2.8 -kalansilmä, kymmenen kappaletta kymmenen minuutin valotuksia pinottuna.)

Ihmissilmähän on valon vähetessä todella huono erottamaan värejä toisistaan, jopa niin että tarpeeksi pimeässä näkö muuttuu täysin mustavalkoiseksi. Esimerkiksi tämän kuvaparin oton välillä ei silmällä huomannut mitään eroa taustataivaan värissä eikä juuri kirkkaudessa, mutta niin vain viidentoista minuutin aikana on etelätaivaan väri muuttunut punertavan sinisestä ihan keltaiseksi. Aurinko on tuossa ajassa kulkenut taivaalla vain neljän asteen matkan, mutta muutos taivaan värissä on ollut huomattava. Kun auringon kajoa ei taivaalla enää ole, ollaan siirrytty hämärästä pimeään.



Valosaasteisen taivaanosan ulkopuolella yötaivas saa kuitenkin toisenlaisen sävyn: se on vihertävänkirjava. Osa viherryksestä tulee pohjoistaivaalla tillottavista revontulista, mutta valtaosan väristä tuottaa ilmahehku (engl. airglow). Hehkun väri ei paljastu ihmissilmälle vaan se on enemmänkin harmaa kalvo tähtitaivaan päällä, mutta kamera sen helposti näkee. Kuvista paljastuu myös hehkun aaltomainen muoto.

Ursan ilmakehäjaosto kertoo ilmahehkun kotimaisesta näkyvyydestä seuraavaa:

Ilmahehkun näkymiseen tarvitaan erittäin pimeä havaintopaikka, ja Suomessa sellaisen löytäminen on lähes mahdotonta. Ilmahehkua havaitaan kuitenkin säännöllisesti etelän maissa, missä aurinko laskee kyllin alas horisontin alapuolelle. --Ursa

Rautavaaran perämetsien takana sijaitseva Älänne on toki pimeä paikka, mutta ilmahehkua on tullut kuvattua myös vähän valoisammankin taivaan alta - nimittäin Maaningalla. Ilmeisesti hehkun näkyvyys vaihtelee suuresti eri öinä, mutta mikä siihen vaikuttaa on minulle mysteeri. Timelapsevideossa ilmahehkuaaltojen voi nähdä kulkevan pitkin taivasta kuten vedessä olevien vastineidensa. Harmi vain että oma timelapseyritys kukistui alkuunsa kalansilmäobjektiivin saadessa paksun huurukerroksen eteensä, linssinlämmittimen akut kun olivat tyhjenneet tuota postauksen alkupuolella näkyvää tähtiviirukuvaa ottaessa.

Ilmahehkua Älännejärven yllä

Koko taivasta kerralla tarkastellessa sieltä paljastuu myös jotain yllättävää: hennon punainen rantu etelätaivaalla. Koska on tullut Ursan Taivaanvahtia seurattua, tiesin mistä on kyse. Punainen kaari on osa revontulia ja tuona yönä se näkyi verrattain himmeästi toisin kuin edellisyönä. Ilmiöllä on nimikin: stable auroral red arc eli aloillaan pysyvä punainen revontulikaari - todella kuvailevaa.

Tässä koko taivaan kuvassa revontulikaari näkyy taivaan yli kaartuvan, pölypilvien halkoman Linnunradan ja oikeanpuoleisen, valosaasteisen horisontin välissä, noin puolivälissä kummastakin. Se on hyvin heikko väriltään ja sekoittuu osaksi ilmahehkun kajoon mutta silti vielä paljain silmin nähtävissä ja taivaalta hahmotettavissa.

Linnunrata ja mahdollinen protonikaari

Ja kuten tapana on, vielä pyöriteltävä pallopanoraama paikan päältä.

0 comments:

Lähetä kommentti