2013-12-22

Pottunuijan testailua tähtitaivaan alla ja muutenkin

FLASH-VAROITUS: Tämä postaus sisältää paljon upotettuja Flash-elementtejä, atk:n jäätyminen ja/tai kuumuminen kuuluu siis asiaan.

Valovoima on ylivoimaa tähtitaivaskuvauksissa, se on varmaa. Ikävä kyllä vain 300-millisten ja sitä pidempien valovoimaisten objektiivien hinnat karkaavat tavallisen kuolevaisen ulottumattomiin - paitsi jos tonkii käytettyjen markkinoilta jonkun maailmaa nähneen mallin. Tämmöinen rupsahtanut malli voi olla vaikka Nikonin oma AFn 300mm f2.8 IF-ED jollaista Rahala kaupitteli. Onhan siinä naarmuja - vastavalosuojassa isojakin - kyljissä ja tarkennuksen virkaa hoitaa hidas ja äänekäs moottorivetoinen ruuvi, mutta so not.

Mitä nyt muutaman kerran olen päässyt liikkuvaan kohteeseen tarkentamaan, niin ainakaan mihinkään pois (tai päin) juoksevaan on turha yrittää. Ei pysy perässä, ei niin millään. Rauhallisesti kävelevä henkilö sen sijaan pysyy melkolailla skarppina. Alle upotetussa videossa ruuvin ihanaa surinaa Nikon F4:n kanssa, D800:n kanssa nopeus (tai hitaus) vaikutti noin suurin piirtein samalta, mitä nyt hiljaisemmalta.



Ensimmäisessä osassa käydään läpi koko tarkennusalue, toisessa on rajoituttu välille 8 metriä - ääretön. Jos etukäteen tietää tahi arvaa ettei kuvattava kohde kovin liki tule, niin tarkennusrajoittimen käyttö on suositeltavaa. Tarkennuksen saa myös rajoitettua toisesta päästään väliltä 15m - ääretön. Tarkennusrengas on tosin täysin tunnoton ja vaimentamaton, joten sujuvasta käsitarkennuksesta on turha haaveille. Onneksi live viewin kontrastipohjainen tarkennus toimii myös ruuvarilasien kanssa.

Vertailuna lähemmäksi (1,8 metriä) tarkentava Sigma 100-300mm f4 kävi tarkennusalueen läpi huomattavasti nopeammin ja on kyseinen linssi hyväksi ja tarkaksi tarkentajaksi tullut havaittua myös käytännön kuvauspuuhissa.

Kolme pellillistä piparkakkuja
(Nämä piparit eivät olleet karkuun pötkimässä. Kuvattu aika lähellä kolmen metrin minimitarkennusetäisyyttä.)

Koska kyseisen linssin pääasiallinen käyttötarkoitus minulla olisi kuvata tähtitaivaan kohteita, tarkennuksen hitaudella ei olisi suuremmin väliä. Suuremmat vaatimukset ovatkin optisella puolella; onko komaa, palloaberraatiota, astigmatismia, värivirhettä pitkittäin tai poikittain, tajuttomasti vinjetointia, jotain muuta - jos niin, mitä?

Talo tien varressa Nazi byxor

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy värivirheeseen, sitä nimittäin on joka suunnassa. Kuvan reunoja tuntuu kiertävän violetti huntu, joka peittää kaiken alleen - eikä siitä himmentämällä tunnu eroon pääsevän. Ikävä kyllä sama värivirhe on tullut tutuksi muillakin vintage- ja ei-niin-vintage-Nikkoreilla. Alla esimerkkikuva, Kuu paistaa risukon läpi ja luo hienon sinivihertävän 3D-efektin. Tarvitsisi vain lasit. Vaikuttaa siltä että tarkennusalueen etupuoli värjäytyy siniseksi ja takaosa vastaavasti vihreäksi.

(Kuva on täysikokoinen D800:n tiedosto. Kuvattu täydellä aukolla.)


(3D-oksia, myöskin täydellä aukolla. Kuva saattaa olla vähän epäterävä kovan tuulen takia, mutta epäterävät alueet tässä onkin tarkastelussa.)

Siellä missä on tarkennus kohdillaan, ei ihan tajuttomasti värivirhettä näy - kuvan keskellä ainakaan. Tämä on hyväksyttävissä oleva asia ajatellen nimenomaan tähtitaivaan kuvaamista, sillä kaikki kohteet ovat tarkennuksen kannalta samassa tasossa. Kolmiulotteisessa maailmassa elävä kuvaaja ei tästä kuitenkaan juuri ilahdu.

Päivänvalossa tilanne ei ole ainakaan parempi, nyt paljastuu myös astigmatismi - jopa kaksi aukkoa himmennettynä. OK, väriviheestä pääsee aika hyvin eroon vaikka Camera Rawin työkaluilla, mutta silti ottaisin ilomielin kuvia joissa ei tuommoisia värivirheitä ole. Ainakaan tässä mittakaavassa.

(Kuvattu aukolla f5,6; zoomaa nurkkiin ja järkyty.)

Iso etuelementti kerää paljon valoa, myös valoa jonka ei pitäisi kennolle päätyä ollenkaan. Vaikka vastavalosuoja iso ja jopa jatkettavissa, ovat erilaiset heijastukset ongelma antiikki-Nikkorille. Jos kirkas kohde on heti kuva-alan ulkopuolella, voi saada aikaiseksi kivan puoliharmaata suodinta muistuttavan kuvion kuvaan (ylempi kuva). Kun valonlähde on kuvassa, voi nauttia psykedeelisistä renkaista kuvan keskustan ympärillä (alempi kuva).

Nikon Nikon AF 300mm f2.8 IF-ED N flare (Kuvassa Jupiter, huomaa myös miten itse planeetta heittää oman heijastuksensa kuvan keskustan toiselle puolelle. Täysikuu loistaisi kuvassa kello kahden suunnassa.)

Nikon AF 300mm f2.8 IF-ED N ring flare Kun kuu on kuvassa, niin jälki on aika kauheaa.)

Tilanne ei kuitenkaan ole aivan sietämätön, matalakontrastisia kohteita kuvatessa värivirhe ja heijastukset eivät juuri haittaa. Ja kun etuelementin koko on yli sata milliä, pääsee syväterävyydellä herkuttelemaan aivan erimalliin kuin hitaammilla lajitovereillaan. Alla zoomailtavia kuvia täydellä aukolla, jalustalta tietysti koska kirkkaimmillaankin on päivällä kovin pimeää.

(Nyt on joulukuu eikä lunta maassa kuin sohjoksi, mitä tämä on?)


Vinjetointia ei ole aivan kauheasti. Itse asiassa käyttämällä flättejä uudemmasta, kuvanvakaajallisesta lajitoveristaan saa aikaiseksi melkein täydellisen korjauksen.

Kouluarvosanaksi Nikonin AFn 300mm f2.8 IF-ED saa seiskan. Suoritus on hinta ja ikä lukuunottaen ihan tyydyttävä, mutta se paljon kehuttu ED-Nikkorin loistokkuus jää kuitenkin sinisen hunnun alle peittoon.

0 comments:

Lähetä kommentti