2017-01-10

Jouluruusu

Kaikista tähtitaivaan kohteista jouluisimpia on Rosettesumu (tai oikeastaan Ruusukesumu, mutta Rosette näköjään käy suomalaisen suuhun ihan yhtä hyvin). Emissiosumuna se on jouluisen punainen ja muistuttaahan se erehdyttävästi ruusua, ainakin jos katsoo vähän kauempaa. Bonuksena sumun keskellä on vielä pieni, avoin tähtijoukko. Tähtijoukon voi löytää jo pienillä kiikareilla, mutta itse sumua en ole nähnyt isollakaan putkella. Ärsyttävä tunne kun tietää tuijottavansa jotain jonka pitäisi periaatteessa näkyä, mutta kun ei näe mitään.

Rosettesumu
(Rosettesumu vetyalfassa, kuvaan on pinottu puolitoista tuntia valotusta 90 sekunnin pätkissä.)

Yllä kapeakaistasuotimella otettu mustavalkokuva jossa vetysumu näkyy alfa-emissioviivan valossa. Koska kuvatessa täysikuu loisti taivaalla, oli pakko käyttää kapeakaistasuodinta. Suotimen kaistanpäästö on viritetty niin että emissiosumujen säteilemä valo osuu suotimen kapean kaistanpäästön keskelle ja muu valo — tässä tapauksessa kuutamon loiste — ei tule läpi. Kapeakaistasuotimeksi tosin käytetyn suotimen päästökaista oli melkoisen leveä, 45 nanometriä. Nyrkkisääntönä voi pitää että mitä kapeampi kaista, sen parempi kontrasti taustataivaan ja sumun välillä. Logiikkahan touhussa on selvä, sumut säteilevät aina tietyillä aallonpituuksilla; vety-alfan tapauksessa aallonpituus on 656,28 nm joka siis tulee suotimesta läpi estotta. Kaikki muu tavara joka suotimesta läpi pääsee on vain ylimääräistä valosaastetta ja laskee kontrastia taustataivaan ja sumun välillä.

2016-12-31

Testipenkissä Ice kymmenen aukon (1000x) harmaasuodin

95 millin koossa jos haluaa halvan, erittäin tumman — suurinpiirtein kymmenaukkoisen — harmaasuotimen on vaihtoehtoja oikeastaan yksi: Ice 1000x ND. eBayssa hintaa suotimella on noin 40 euroa/dollaria, kun muiden merkkien vastaavat harmaasuotimet kurittavat kukkaroa aina puolentoista-kahden saturaisen edestä. On siis selvää että jostain on pitänyt tinkiä halvan hinnan vastineeksi. Mutta mistä ja miten paljon? Otetaan selvää.

Ja kyllä, ne vähäiset pakkaustekstit on tehty MS Comic Sansilla — myös suotimen kehykseen. Tuo on jo niin härski designkukkanen että epäilys herää onko nämä suunniteltu jotenkin itseironisesti. Jakelijan nettisivutkin jatkavat samaa silmiäsärkevää linjaa. Mutta samapa tuo, ei kirjasinvalinta vaikuta kuvanlaatuun ja se tässä on pääosassa.

Suotimen kehys on kuusi milliä paksu joista kierteiden yläpuolelle jää noin kolme ja puoli milliä. Kehykset eivät siis ole kaikista ohuimmat, mutta ainakaan Irixen 15-millisen kanssa ei tule mekaanista vinjetointia. Vertailun vuoksi, Haidan Pro II Slim -sarjan harmaasuodinten kehys on samaa luokkaa mitoiltaan, kokonaispaksuuden ollessa Haidassa puoli milliä vähemmän.

Pinnoitteet ja heijastukset



Kuten kuvasta näkee, ovat heijastukset suotimen pinnasta ns. valkeita eli minkäänlaisia monikerrospäällysteitä suotimessa ei varmaan ole. Kalliissa suotimissa heijastukset ovat esim. vihreitä ja muuttavat sävyään heijastuskulman mukana kuten interferenssipäällystyksillä on tapana tehdä. Onneksi tilanne linssiheijastusten suhteen ei ole kovin paha näissä erittäin tummissa harmaasuotimissa, koska valon uudelleen heijastuessa suotimen sisällä vaimenevat heijastukset samalla hyvin voimakkaasti koska heijastukset imeytyvät itse suotimeen.

2016-12-06

Virtuaalikierros: Härkämäki, Varkaus

Ihan Pohjois-Savon etelälaitamilta löytyy Warkauden Kassiopeian rakentama ja ylläpitämä observatoriokompleksi, Härkämäki tai virallisemmin Taurus Hill Observatory. Siinä missä Orimattilan Tähtikalliolta löytyy yksi jättimäinen putki jättitornissa ja sen kaverina pari pienempää, on Härkämäellä kourallinen keskikokoisia putkia. Keskikokoinen tässä kontekstissa tarkoittaa ihan kunnioitettavaa 30-40cm kokoluokkaa. Mutta alla kuitenkin upotettuna virtuaalikierros paikan päältä, jonka kautta pääsee ihmettelemään tähtitornia, kerhorakennusta ja kaukoputkillä täytettyä avattavaa havaintotasannetta.


2016-11-06

Rantoja, taivaanrantuja ja kerroskuvausta

Kun ei ala tämä pahuksen pitkä pilvisyysjakso jo loppumaan, niin on sama julistaa tämän syksyn tähtiviirukausi päättyneeksi. Kokonaisen viikonhan tuo kestikin. No, oli niitä kuvausöitä useamminkin, mutta se paras sesonki oli noin viikossa ohitse. Kirpakka, kuiva syysyö, eikä Kuuta taivaalla sotkemassa. Siinä hyvän yön ainekset.

Ensin ajassa taaksepäin, elokuun puolen välin tienoille. Silloin Savonmaan korkeuksilla alkaa olla keskiyön aikaan jo niin pimeää että tähtikuvauskautta voi aloitella. Tämä on samalla myös jatkoa aiemmin esitetylle laituricore-sarjalle, yhdistäen samalla mukaan pientä tähtiviiruräpellystä. Valokuvauksellista kliseefuusiota.

Mela mökkilaiturilla

Juuri kuvan ulkopuolella loistava täysikuu vaan sotkee kuvan keskiosan ikävästi flarepalloilla. Eikä edes millään härskeillä ja värikkäillä linssiheijastumilla vaan tuommoisilla tuhnuilla läiskillä jotka tekevät kuvasta vain paskaisen näköisen. Pahuksen Samyang. Pahuksen minä, kun en putsannut etulinssiä kunnolla. Lentokone sentään tuli kuvaan mukaan juuri sopivaan paikkaan. Nyt se sitoo kivasti toisiinsa laiturin pakopisteen ja taivaan valoviirut. Jos jotain tekisin toisin, kääntäisin tuota isoa melaa niin että se ei olisi kuvassa noin pystyssä, alaosa liikahtaisi tuonne vasemmalle ja yläosa ehkä vähän oikealle. Ja hävittäisin Kuun taivaalta.

2016-10-23

Helvetin härskit tähtiviirut ja miten ne tehtiin

Joskus sitä kuvaajalla välähtää ja aina vain parempi jos välähdys ei tule salamakengässä olevasta oikosulusta vaan luvassa olisi jotain tolkullista kuvaustoimintaa. Jospa tekisin pitkästä aikaa pikkuplaneettapanoraaman? Saisiko siitä härskimmän näköisen lisäämällä soppaan mukaan tähtiviirut? Viirutähtipikkuplaneettapanoraama. Hyvä idea.

Tähtiviiruplaneetta

Kuvassa piti vesi saada ympäröimään kameraa mahdollisimman paljon ja joka puolelta jotta siitä saisi taivaan heijastumaan. Tämä tietenkin tarkoitti veteen kahlaamista niin pitkälle kuin kumppareiden varsi vain mahdollisti. Ja kuten varmaan tuttua jokaiselle kameran ja laajiksen kanssa turanneelle, mitä lähemmäksi jotain menee, sen isompana se kuvassa näkyy. Lopulta kamera oli panoraamapään kanssa ainoat veden pinnasta pilkistävät osat, jalusta ja jalustan pää olivat järvessä melkein kokonaan. Alhaalta kuvaaminen myös piilottaa suuren osan horisontin häiritsevistä valopisteistä kaislikon taakse sekä parantaa maiseman heijastuksia veden pinnasta heijastuskulman loivetessa. Win-win.

Vesi on siitä ikävä elementti kuvaamisen kannalta että pieninkin tuulenvire ja liike rikkoo välittömästi heijastuksen veden pinnasta. Pitikin jonkin verran miettiä paikkaa ja asentoaan jotta selviäisi vain mahdollisimman pienillä liikkeillä pois kuvasta kameraa kääntäessä. Pari minuuttia silti tuhraantui aikaa pienten laineiden rauhoittumisen odotteluun, ei ole hätäisen hommaa yökuvaukset. Lopulta pallopanoraamasta tuli tämän näköinen:

Eläinratavalo ja melkein yhtä himmeät revontulet

Ja sama pyöriteltävänä versiona. Tarkka katsoja huomannee etelätaivaalla suuren, oikealle lievästi kallellaan olevan kirkastuman. Se on sitä eläinratavaloa, joka näkyy Auringon laskiessa ja noustessa. Sattuipa tuuri että se näkyi juuri tuolla, Juurusveden suunnalla; muuten valokolmio olisi satavarmasti hukkunut valosaasteeseen.

2016-10-19

Voiko Astrosolar-kalvoa käyttää Irix 15mm f2.4 -objektiivin takasuotimena?

Lyhyesti: ei voi. Pitkästi: voi toki, mutta ei kannata vaivautua.

Vaikka Irixin suunnittelijat objektiivin perään ovat paikan suotimelle jättäneet, ainakaan Baaderin Astrosolar-kalvo ei siihen käy. Harmi, koska tuosta kalvosta saisi helposti ja halvalla noin 100 000 kertaa himmentävän harmaasuotimen erittäin pitkiin keskipäivän valotuksiin. Syykin on ilmeinen kun asiaa hetkosen pohtii. Kalvo on pinnaltaan valoa heijastavaa, suorastaan peilimäistä. Kennolta heijastuva valo heijastuu kalvosta takaisin kennolle ja lyttää kuvan kontrastin ja pilaa värit pysyvästi. Jos kameran kenno tekisi mitä sen pitäisikin tehdä, eli absorpoisi ihan kaiken siihen tulevan valon, ongelmaa ei olisi. Alla vertailukuvapari, kalvon kanssa ja ilman.


(Kuvat 1/200s ISO 100 ja 30s ISO 1600, molemmat f/2.4.)

Pitänee siis tyytyä ostamaan ainakin kymmenen aukon harmaasuodin 95 millin koossa. Tarkka merkki ja malli on vielä auki, mutta se on varmaa että kallista on ja valikoima pienenee 82 milliin verrattuna huomattavasti.

2016-10-01

Syksyn geostationääriset valopilkut

Vaikeita kohteita kuvattaviksi nämä geostationääriset satelliitit. Olen syksyn aikana neljänä yönä käynyt niitä kameran kanssa vahtaamassa ja vain yhtenä kertana saanut niistä kuvia. Ok, joka kerta on tarttunut yksi tai kaksi staattista pistettä kuviin, mutta ihan sitä ei ole haettu. Niitä pitäisi yhteen kuvaan saada kymmeniä silloin kun ollaan oikeaan aikaan liikkeellä. Geostätionääriset satelliitihan kirkastuvat syys- ja kevätpäiväntasauksen aikoihin kun Maan varjo kulkee läheltä taivaanekvaattoria ja Aurinko paistaa suoraan kohti monien neliömetrien kokoisia, peilaavia aurinkopaneeleja. Ja taivaanekvaattorillahan geostationääriset satelliitit kulkevat.

Mutta kun ei, on ihan tuuristaan kiinni miten nämä näkyvät vaikka periaatteessa kirkastumisten pitäisi olla melkolailla ennustettavia. Yleensä eivät vaan näy vaan valopisteet löytyvät kuvasta lähinnä vahingossa, kuten viime syksynä kun tähtiviirukuvasta löytyi jotain ylimääräistä. No, ei kuitenkaan keskitytä valittamiseen vaan todetaan että ne löytyvät jos ovat löytyäkseen. Ja kun satellitit kuvaan ilmestyvät, on niillä useimmiten kavereita mukanaan. Alla on panoraama johon on merkitty 94 kappaletta geostationäärisiä satelliitteja ja 91 kappaletta muita satelliitteja jotka eivät pysyneet valotusaikaa eli viittä minuuttia paikallaan. Lyhyemmät pystysuorat viirut ovat geosynkronisia satelliitteja, ne kun liikkuvat taivaalla, mutta hyvin hitaasti.

2016-09-29

Pistetääs arvioiden sekä kalibroiden: Irix 15mm f/2.4 Firefly

Jos kuukausi sitten halusi ostaa 15-millisen laajakulman joka ottaa suotimia nokalleen, joutui siitä ilosta maksamaan liki kolme tonnia Zeissin merkeissä. Toissaviikolla kuitenkin sveitsiläis-korealainen startup Irix sai vihdoin pöhinältään julkaistua oman 15-millisen tekeleensä, ja vieläpä ennätysnopealla valovoimalla (f/2,4) ja muutamalla design-herkulla varustettuna. Ja kun Irixin hinta oli muoviversiolla kohdillaan, sai noin vuosi sitten myymäni nelitoistamillinen Samyang manttelinperijän, vihdoin. Ja jos ei muovista diggaa, voi rahamies ostaa myös sliikimmän kevytmetalliversion (Blackstone-versio), parin sadan euron lisähintaan tietty.

Irix 15mm f/2.4, vastavalosuoja ja logo

Metalliversio on valmistajan mukaan sääsuojattu kauttaaltaan, eli kumirenkaat löytyvät bajonetista, etuelementistä ja tarkennus- ja lukitusrinkuloiden alta. Muoviversiossa suojaus on vastaava, mutta kumirengas uupuu etuelementin takaa — sääsuojauksen saamiseksi halpisversioon joutuu laittamaan suotimen linssin nokalle. Nähtäväksi jää, mitä sääsuojauksella tarkoitetaan. Mitään IP-luokituksia ei ole valmistaja luvannut ja voi olla että laite on sääsuojattu niin pitkään kunnes se ensi kerran kastuu ja menee särki.

Tiprusniemen lämpövoimalaitos

2016-09-19

Takuuteräviä* yökuvia Bahtinovin maskilla

Kuka ihme on Bahtinov ja miksi meillä on sen naamari? Kuten on tullut parissa aiemmassa postauksessa sivuttua, pimeässä kuvia räpsiessä voi kuvan tarkaksi saaminen olla haastavaa. Apuun tulee otsikossakin mainittu Bahtinovin maski. Käytännössä kyse on useimmiten mustasta muovilevystä, johon on tehty stategisiin kohtiin sopivanleveyksisiä ja -pituuksisia aukkoja tietyin välimatkoin. Nämä aukot sitten muodostava kennolle pistemäisestä kohteesta juuri tietynlaisen diffraktiokuvion joka muuttuu tarkennuksen mukana. Alla on kuva, jossa teleobjektiivin nokalle on asetettu kaupallinen, mustasta akryylimuovista tehty Bahtinov-maski.

Bahtinov-maski objektiivin nokalla

Koska fysiikan lait ovat mukana tarkennuksessa, tuo se jonkinlaista varmuutta tarkentamiseen. Takatelkkarista tarkennuksen arvoiminen on aina enemmän tai vähemmän arpapeliä, koska ainakin Nikon käyttää raakakuvatiedostojen esikatselukuvina huonolaatuisimpia JPEG-tiedostoja joihin on lisäksi käytetty kohinanvaimennusta ja terävöitystä joillain tuntemattomilla arvoilla. Lisäksi liveviewillä on rajansa himmeissä kohteissa, jossain vaiheessa kaikki vain hukkuu kohinaan.

Tässä vaiheessa peliin astuu Bahtinov. Maski objektiivin nokalle ja linssi kohti jotain kirkasta ja pistemäistä kohdetta, oli se kaukainen katulamppu, tähti tai mikä vain. Ainoa kriteeri on tuo pistemäisyys, pintakohteella maskin tuottama diffraktiokuvio leviää kohteen levyiseksi ja himmenee nopeasti näkymättömiin. Kun tarkennus on siellä päin, tulee kohteen molemmille puolille kahdet V-kirjaimen muotoiset diffraktiopiikit. Piikkisatsista sisempi kulkee ulomman sisällä ja tarkennus on juuri kohdallaan kun kuvio saa symmetrisen muodon, V:t ovat sisäkkäin. Giffi alla selventää:



Käytännön vinkkejä maskin käyttöön: jos ja kun kuvaa ilman seurantaa ja haluaa tarkentaa äärettömään eli tähtiin, kannattaa maskin vaakapalkki asentaa objektiivin nokalle tähtien näennäisen radan suuntaiseksi. Yllä tarkennustähtenä toimii Aldebaran joka tuohon aikaan illasta nousee noin 17 asteen kulmassa, ja samassa kulmassa oli tarkennusmaskikin. Näin kohde pysyy yhdessä suunnassa pistemäisenä ja diffraktiopiikit täten terävinä.

Polttovälialue jolla maski toimii hyvin riippuu sen rakojen leveydestä: mitä leveämmät raot, sen pidempi polttovälin pitää olla. Laajakulmaobjektiivit tarvitsevat maskin jossa rakoja pitää olla jo useampia per millimetri. Eli käytännössä kaupalliset maskit joita olen nähnyt toimivat vain pitkillä polttovälialueilla. Omistamani kolmen millin rakovälillä oleva maski toimii kameran livenäytössä hyvin vielä 300 millillä, mutta enää vain kaikkein kirkkaimpiin kohteisiin 180 millillä. 135 milliä vaatii jo parin sekunnin testivalotuksia ja sitä lyhemmillä polttoväleillä ei kuviota juuri synny muuta kuin tilanteissa joissa maskia ei tarvitse muutenkaan. Tosi laajoilla linsseillä sitten itse maski alkaa jo näkymään kuvassa. Objektiivin valovoima tuntuu vaikuttavan myös, mitä himmeämpi objektiivi, sitä pidempi putken pitää olla tarkennuskuvion näkymiseksi. Yllä oleva giffi on juuri 135mm:n tarkennuskuvista tehty.

Laajiksille on olemassa myös kallis, kaupallinen vaihtoehto, Sharpstar2. Se on läpinäkyvään akryyliin kaiverrettu Bahtinov-maski joka kiinnitetään erilliseen suodinpidikkeeseen (€€€). Jos on tarkka käsi ja terävä kaiverrusterä käytössä, tuommoisenhan kaivertaisi ihan itse… Tee-se-itse-miehille on lisäksi olemassa Hartmann-maski, joka koostuu vain kahdesta reiästä apertuurin molemmin puolin.

*) Minkäänlaista takuuta ei oikeasti ole.

2016-09-12

Kahden sekunnin Linnunrata, mustan aukon puhallus ja muita ihmeellisyyksiä

Oho, mitäs se kalenteri näyttääkään, ollaan aloittamassa Linnunratakuvausesonkia. Kuten joka vuosi aiemminkin, aloitetaan tämä sesonki massiivisen seksikkäällä Linnunratapanoraamalla. Tällä kertaa fokuksessa ovat Linnunradan jättimäiset pölypilvet ja kuvaustekniikka on ihan jotain muuta.

Kahden sekunnin Linnunratapanoraama

Edelliskerran toheloinnista viisastuneena koitin nyt tehdä kuvaushommat ihan oppikirjan sääntöjen mukaan. Tarkennus äärettömyyteen bahtinovin maskilla, objektiivin lämpötilan stabilointi ja linssipinnoille kosteuden tiivistymisen esto lämpöpannoilla. Bahtinovin maski on diffraktiomaski, jolla tarkennuksen voi saada kohdilleen pistemäiseen valonlähteeseen satavarmasti. Jos pimeässä tuhertaa kuvia pitkällä polttovälillä, suosittelen tuommoisen ostamista. Periaatteessa lämpöpantoja ei olisi tarvinnut koska oli poikkeuksellisen kuiva syysyö, mutta lämpötilan muutosten estäminen riitti käyttöperusteeksi eikä sitä myötä uudelleentarkentamisen tarvetta tullut.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...